Rytilä, Pölhö,  Rotanhäntä ja Koirakallio. Olemme kotiseuturetkellä. Kuljemme pieniä metsäteitä ja polkuja. Kierrämme suon ja kalliot. Kulkumme käy joenrantaa pitkin aina järvelle saakka. Sisarukset kulkevat edelläni ja juttelevat vilkaasti keskenään: " Tässä kävimme mustikassa. Tuon suon laitaa kuljimme kun haimme suppilovahveroita. Ilta alkoi jo pimetä ja metsästä kuului  vihellystä. Muurahaispesiä oli pelmuttu ja puiden runkoja raavittu korkealta. Yhtäkkiä meille molemmille tuli tunne nopeasta kotiinlähdöstä."

Näittekö siellä metsässä silloin mitään, kysyn. Ei ollut aikaa katsella ympärilleen, he vastaavat minulle. Vasta myöhemmin he saavat selville että karhun viheltää. Pölhö ja varsinkin Nättimäki on paikkoja joissa karhuhavaintoja on tehty. Viimeksi tänä vuonna hirvijahdissa ollut mies oli nähnyt karhun. Vilkuilen ympärilleni pelokkaana, mutta sisarukset sanovat karhun kuulevan meidän höpötyksemme jo kaukaa. Toivon totisesti niin, sillä en haluaisi tulla vastakkain karhun kanssa. Se mikä on suloista television luonto-ohjelmissa, ei enää houkutakaan minua elävässä elämässä.

Lammella on rauhallista. Muuttolinnut ovat jättäneet  taakseen tämän suositun pesintäpaikan ja jäljelle on jäänyt hiljaisuus. Muistan kun laitoimme betonimyllyä veneeseen, vene keikahti ja mylly tippui lammen pohjaan. Oli kova homma saada se nostetuksi ylös veneeseen, muistot pulppuavat pintaan niiden tapahtumapaikalla.

Joella on pysähtyneisyyden tunne. Vettä on nyt runsaasti joenuomassa. Majava on vastarannalla iskenyt talttamaiset hampaansa koivun kylkeen. Koivun juurella on iso kasa puun palasia. Kun majava saa työnsä päätökseen kaatuu puu joen yli. Olisipa kiva olla katsomassa salaa majavan touhuja.

Kotiseuturetki on päättynyt. Viileys hiipii selkää pitkin ja suuntaamme kulkumme kohti kotilieden lämpöä.

Nyt on lokakuu ja minusta näkee sen. /Juice