Isästä muistan kädet. Paksut sormet ja kuitenkin yllättävän kätevät monissa arkisissa askareissa. Työteliäät kädet heinää hankoamassa tai kirveenvartta vuolemassa. Sormet lempeänä pyyhkäisemässä hevosen selkää tai näppärinä taikatempussa joka oli aina ihmeellinen, vaikka sen olikin nähnyt monta kertaa. Näytä vielä isä miten taiot rahan pöydän läpi, ja isä näyttää uudelleen ja uudelleen, kunnes paljastaa että kolikko onkin piilotettu paksujen sormien lomaan.

Leivon isänpäiväkakkua lasteni isälle ja katselen käsiäni. Olet ihan isäsi näköinen, minulle sanotaan.

Muistelen ja muistan ihmetelleeni isän kenkien kulumista niiden ulkoreunasta. Miksi kysymykseen saan isältä vastauksen, no, koska maapallo on pyöreä. Nykyisin kenkäni kuluvat ulkoreunoista. Maa on pyöreänä jalkojeni alla. Olen isäni tytär.On isänpäivä. Sytytän kynttilän ja kuiskaan, kiitos isä!

 

Katson lasta,

sen korvan muotoa, käden, kynnen,

sen päänheittoa, hymyä.

me kuljetamme samaa korvaa, kättä, hymyä

sukupolvesta kolmanteen.

/Helena Anhava