Kuinka kevyitä ajatukset voivatkaan olla? Olen herännyt uuteen aamuun. Tästä tulee hyvä päivä lupaan itselleni. Kun lähden ulos, raikas ulkoilma tyhjentää päästäni murehtimisen koodin. Nyt tuoksuu jo kevät. Kohta aurinko lämmittää niin, että lumi alkaa sulaa.

Voiko ajatuksiin vaikuttaa? Kulkevatko ne omia latujaan aina mielialojen ja sään mukaan?

Olen lukenut Henri J.M. Nouwenin Hiljaisuuden päiväkirjaa. Hän, pappi ja yliopiston opettaja teki sen, mistä toiset haaveilevat, mutta vain harvat saavat tilaisuuden. Nouwen jätti kiireisen arkityönsä ja kokeili seitsemän kuukauden ajan luostarielämää. Kirja kertoo siitä ajasta. Luen sitä iltaisin ja se on pysähdyttänyt minut. Jatkuva hiljaisuus on minulle paranemiskokemus, Nouwen sanoo

Olen monesti leikkinyt ajatuksella hiljaisuudesta, paikassa, jossa sellainen olotila olisi mahdollista. Lähellä toisia, mutta kuitenkin yksin. Olisiko jatkuva hiljaisuus minulle paranemiskokemus? Kuulisinko omat ajatukseni silloin paremmin, ja loppuisivatko kysymykseni lopulta kokonaan?

Olen nyt kolmatta viikkoa viettänyt aikaani vain olemalla.Siis tavalla, josta ennen palavasti haaveilin. Taidan kuitenkin kaivata tekemistä enemmän kuin luulinkaan. Nauroin muinoin makeasti postikortille, jonka eräs ystävämme lähetti meille Italiasta, sen teksti kuului näin; Alkaa tää oleileminenkin jo kyllästyttää..

Nouwen jatkaa, aina olen tiennyt tämän: "Menitpä minne tahansa, aina viet itsesi mukanasi", mutta nyt en voi työntää minkään, enkä kenenkään syyksi sitä, että minä olen minä enkä kukaan muu.

Minä olen tähän tilanteeseen tullut itseni kanssa. Eikä nyt parane vikistä, että olen kyllästynyt oleilemiseen. Tämäkin siivu elämää on elettävä. Mitääntekemätön oleileminen. Mietskely ja hiljaisuuden äänet..Toivon että tälläkin ajalla olisi edes hitusen jalostava vaikutus minuun, tai ainakin kärsimättömyyteeni. Se on nyt kuitenkin minun osani.Minun päivääni.