Olen viime päivinä pohtinut miten maisema vaikuttaa mieleen. Mökillä tunnen olevani enemmän ihminen. Ehyempi. Maiseman vaikutus alkaa jo mökkitiellä. Rauha hiipii sisuksiini ja huomaan rentoutuvani. Onkohan alunperin niin, että minusta olikin tarkoitus tulla erakko? Seurustelu metsän puiden ja järven aaltojen kanssa sujuu jo kohtalaisesti.
Niin metsä vastaa, kun sinne huudetaan, sanoo sananlasku. Olen minä huutanut metsään ja vastaus on aina tyydyttänyt minua. Kun kävelen järven rantaan, huomaan veden väreitä katsellessani saman vaikutuksen.
 
 
Joutsenpari lipuu vastapäisen saaren rannassa. Onni ja Auvo ovat tulleet jäädäkseen ajattelen, kunnes joukkoon laskeutuu kolmas joutsen. Se on selvästi liikaa pariskunnan mielestä ja hurjasti töräytellen ne nostavat laskusiivekkeensä ylös ja vettä pärskytellen nousevat siivilleen. Joutsenet, eliniäksi pariutuneet. Huom. Auvon nokka näkyy kuvan oikeassa laidassa.
 

Katiskakivellä on partiointi alkanut. Näennäisen huolettomasti lokit kääntävät meille selkänsä, eikä niitä tunnu haittaavan aluevesirajan rikkominen. Lokit tietävät, siivetönnä en voi lentää ja sallivat rohkean koukkauksemme kiven lähelle.

Kaksi madetta ja muutama komea ahvenenkölli saaliina palaamme laituriin. Made paistetaan, se on selviö, sillä paistettua madetta makoisampaa kalaruokaa saa hakea. Ahvenet päätyvät keittoon. Perunan, porkkanan ja kaltattujen tomaattien lisäksi ahvenet porisemaan ja lopuksi keitto suurustetaan koskenlaskijajuustolla. Kokeilkaapa!

Veden rajassa näen violetin vivahteen. Keväällä näyttävät lehdetkin kukilta.

Joskus on vaikea uskoa silmiään, kuten tätäkin, jota ensi katsomalla luulin tuhatjalkaiseksi järvisiiliksi. Kasvihan se siinä 'ilmajuuret' kohollaan on lujasti kiinni rantahietikossa.

Se opettaa minulle jotain olennaista elämästä, tartu lujasti kiinni aikaan, paikkaan ja hetkeen. Sen minä teen!

 

Hyvää tätä päivää blogini lukijat!