Ihmisen elämän sanotaan muistuttavan matkalaukkua, tosin toiset saavat sinne mahtumaan paljon enemmän. Eilen laukkuja tyhjentäessäni huomasin ajatuksieni olevan vielä siellä. Lapissa. Tunturin rinteillä. Ruskan keskellä. Saanan poluilla. Norjassa. Meren rannalla. Tuulen huminassa. Auringon paisteessa.

"Siellä missä aukee aava ajaton, siellä missä puhuu pohjoinen.."

 

Matkalle osui sopivasti monenlaista säätä. Sadettakin. Silloin hengitys kävi helpoksi. Varusteita oli onneksi sopivasti mukana joka säähän.

Huomaakohan täällä asuvat ihmiset, miten kauniin maan ovat saaneet asuttavakseen, huomaan ajattelevani ääneen kun opas vastaa, huomaavat kyllä, mutta kauneus ei elätä.

 Skibotn. Meren rannalla. Aallot lyövät tasaisesti rantaan, tuuli puhaltaa ja aurinko paistaa. Makaan vatsallani heinikossa ja tallennan kamerani avulla kuvatuliaisia. Sudämeni on täynnä iloa ja rauhaa. Olemme nousseet arjen yläpuolelle.

Kotona, Tietokoneen muisti alkaa yskiä kuten minäkin, ja huomaan joutuvani kuvasaaliini kanssa kiertopolulle. Näpyttelen tietokonetta käyttäen oikopolkuja, saadakseni edes muutaman tuliaiskuvan näkymään postaukseni yhteydessä. Ehkä vähemmän on enemmän tässäkin asiassa.

"Lappi sydämeni vei,
juurruin tähän karuun maisemaan.
Minkä otti, sitä anna ei
takaisin se enää milloinkaan."
 
Lainaus oppaamme Kai Hyttisen laulusta.