Harmaa on laskeutunut maahan saakka päivittäin toistuvan räntäsateen tai tihkusateen muodossa. Suunnittelen lenkille lähtöä. Saappaat taitavat olla järkevin valinta. Tuulta ja kosteutta vastaan varustaudun lenkkipuvulla, joka ainakin ostettaessa lupasi yhdeksän hyvää ja kahdeksan kaunista, syyssäitä ajatellen. Nyt vielä asennetta kehiin ja menoksi. Olen saanut seuralaiseksi kaatumisen pelon. Viime talvena murtui luu ranteesta ja vain muutamaa vuotta aiemmin jalasta. Liukkaan kelin pelko kuikuilee olkapääni takana. Se pistää minut kulkemaan pää kenossa jalkoihini tuijottaen.

Ollapa karhu, niin voisi mennä rauhassa talvilevolle. Kevään ensimmäiset valonsäteet saisivat minuun tarvittavaa eloa.

Vaihdan vielä viime hetkessä jalkaani miehen nastoitetut talvilenkkarit, näillä ainakin pysyn pystyssä. Toivon niin.

Kuntoremontti pitää minut liikkeessä, vaikkakin huomattavan  vähäisessä määrin jos vertaa kesän polkupyörämatkoihin. Kummallista miten nopeasti sitä repsahtaa vanhoihin tottumuksiin. Siis ajankulu syömiseen. No, olenhan minä askarrellut ja neulonutkin, ja se on ainakin varma juttu, mitä mielenkiintoisempaa projektia on käsillä aika lähtee kiitämään. Niin kuin esimerkiksi sormikkaiden teko. En ollut koskaan aiemmin edes yrittänyt ja sitten vain eräänä päivänä tuumasin, ei se nyt niin vaikeaa voi olla.

Tadaa, ensimmäiset sormikkaat valmistui. Eivät ne taida kestää lähempää tarkkailua, mutta niiden valmistumisesta virisi sormikas-buumi. Täytyy lähiaikoina suunnata lankapuotiin..

Lintujen talviruokinta on täydessä vauhdissa. Mistähän sellainen sanonta on peräisin, että syö kuin pieni lintu?  Päivittäin tarkistan miten se pieni lintu syö. Se syö paljon, sillä jatkuvasti huomaan täydentäväni ruoka-automaatteja. Ei pitäisi ottaa syömismallia linnuista.

Pitäisi ottaa mallia entisaikojen metsureista. Kirves olalla halkometsään. Kyllä kilot katoisivat. Tämä on niin äijämeininkiä, sillä heikkona hetkenä lupauduin mökille risusavottaan. Kaadettiin rannasta leppiä, ja  tehtiin perkuuhommia. Mies teki polttopuita ja apulainen raahasi poltettavaa nuotioon. Kuusi tuntia risusavottaa ja sain annetuksi itsestäni kaiken. Mutta se on sanottava, että komea oli kokko ja makkarat paistuivat ennätysajassa.

Miten ne entisaikojen metsurit oikein jaksoivat tehdä metsätöitä? Sitä mieteskelin illalla saunassa, kun löyly pehmitti kipeytyneitä lihaksiani.

Että tämmöinen juttu tällä kertaa.