Rakkaat kevätkampaystävät!

Joudun nyt vähän fuskaamaan kevätkampakuvassani, sillä mahdollisuuteni päästä mökille kuvaamaan on estynyt. Aion päivittää kuvan heti oikealle viikolle kun tilaisuus sen sallii. Sillä järvimaisemassakin on lumen sulamista varmaan tapahtunut yöpakkasten mentyä ja sateen tultua.Tämä julkaisemani kuva on noin viikon vanha.Aurinko on jo aloittanut keväisen vaelluksensa ja paistaa rantaan puiden latvojen yläpuolelta.

 

Ja tässä oikeaan aikaan ja paikkaan päivitetty kevätkampakuva.

Neljästoista piikki on katkennut kevätkammasta ja nyt mennään jo säidenkin puolesta kevättä kohti aikas vauhdilla. Tomaatit on istutettu isompiin purkkeihin ja ne ilahduttavat kasvullaan.

 

Viime päivinä olen herännyt  lintujen lauluun. Variksen kevätpuuhia koivun oksalla seurasin kameran kanssa. Se ojenteli päätä ja kaulaa ja mitä ilmeisimmin päästeli ilmoille sulosointuisia säveliä. Kun kuitenkaan ei mailla eikä halmeilla näkynyt varistyttöjä, se ponnahti lentoon kevätmielisen kepeästi.

Kevätsiivous on pakollinen tehtävä, ainakin nyt kun kevään valo paljastaa pölyjen salapiilot. Vasta Kiirepakolainen toi tietoisuuteeni kommentissaan edellisessa postauksessani, että siivouksen ydinosaamiseen kuuluu siivousvälineiden asianmukainen kunto, väri ja niiden puhuttelussakin olisi otettava huomioon kunnioitettava kieli. Ei siis vanhoja teepaidan hihoja luuteiksi, vaan pastellit pyyhimet kehiin. Onneksi on tämä virtuaalimaailma, jossa tulee tietoiseksi niin monesta asiasta.

Kevätkampatyttö hikoilee häpeästä, sillä hän on juuri saanut tietää ettei vanha teepaita todellakaan sovi siivousrätiksi. Tässä lupaamani piiros. Kaiken lisäksi kevätkampatytön siivousasu ei täytä laatukriteerejä. Ou nou!

Onneksi pajukissat, nuo hilpeät veitikat eivät tiedä laatukriteereistä mitään, vaan iloitsevat kevään tulosta. Ne ovat antaneet kevättuulen pörröttää päänsä pehmeille laineille.

Myös koivut tuntevat keväällä virtaavan mahlan huumaavan ilon.

Rakas ystäväni mustarastas on saapunut kotipihallemme. Puuhakkaana se tepastelee lintujen ruokintapaikan lähistöllä. Jään odottamaan niitä sulosointuisia säveliä, joilla mustarastas on lumonnut minut.

 

Lisää kevättuulahduksia täällä.