Rakkaus runoon sen sytyttää. Lausumisen tarpeen. Sen pontimena toimii kaiho, ja melankolia maalaa sen sävyt.  Kesäyön onni omanani.

Uppoudun maisemaan. Heijastukset vedessä pyörryttävät kuvittelijaa, ne jatkuvat syvyyksiin asti. Näen, ja kuitenkaan en näe, sillä katson sisäänpäin. Pilvet ovat kerroksittain kuin elämän vaiheet. En ma iloitse, en sure, huokaa..

 Elämän mittaiselle matkalle mahtuu tummia sävyjä. Aina ne tulevat varoittamatta. Haluaisi työntää ne syrjään, mutta ne on kohdattava, sillä aamuun on kuljettava pimeän kautta. Metsän tummuus mulle tuokaa...

Sydämeni laulun teen.

Tuulen viri tarttuu laineen helmaan ja kiidättää kesän tuoksut yli järven selän. Tervehdin neiti kesäheinää ja hänen salaisuuttaan.

Edessäni hämäräinen tie, tuntemattomahan tupaan vie.

Runollisin terveisin Kaanon kuvittelija.

Nocturne/ Eino Leino