/Helena Anhava

 

Kuuntelin radiota. Laurin päivään liittyy uskomus, että muuttolinnut kokoontuvat yhteen. Ne viestittävät toisilleen jo tulevia matkasuunnitelmiaan. Minä siivetön, jään tänne odottelemaan heidän paluutaan. Hyvästelen heidät kaihomielellä ja uudelleen näkemistä alan odottaa kun hanget maaliskuulla ovat korkeimmillaan. Linnut, minun uskolliset ystäväni. Kuusiaita joka rajoittaa pihapiiriämme, tarjoaa monelle pikku siivekkäälle turvapaikan ja kodin. Olen seurannut punarinnan elämää. Siellä ne hypähtelevät tasajalkaa aidan alla turvassa ja käyvät joskus nokkaisemassa kukkapurkin juurelta makupaloja.

 

Pyöräilytamineet valitsen näille säille toisin kuin kesän helteille. Kaula pitää suojata hyvin. Hanskat ja kunnolliset kengät tekevät pyöräilystä nautittavamman. Iloisen punaiset ruudulliset gollagehousut näkyvät kaalimaalta kotiin, kuten äitini tapasi sanoa, sillä maantiellä haluan näkyä kauas. Elokuinen ihme pysäytti minut metsätien varrella. Ensin luulin näkeväni saippuavaahtoa tien sivussa kun viiletin ohi, mutta tarkempi tutkimus osoitti, paikallisen raekuuron olleen rajunpuoleisen.

 

 Metsän keskellä pyöräillessäni kehittelen päässäni satuja, tarinoita. Keijuista, metsän peikoista ja eläinten laulajaisista. Aurinko paistaa puiden runkoihin ja tekee näkymästä satumaisen kaunista, vähän pelottavaakin. Koska tämä kesä on ollut tulvillaan eläinten eläinten kohtaamisia, varustauden ajatuksissani mesikämmenen tapaamiseen. Soittelen pyörän kelloa ja ilmoitan täten, että täältä tullaan otso.

Karhua en ole vielä nähnyt ja kun tarkemmin funtsin, tuskin haluan nähdäkään ainakaan näillä yksinäisillä pälkypyöräretkilläni. Puut ovat syyskesän hämärinä iltoina koristaneet itsensä monin seitein ja vöin. Passelista kuvakulmasta saan seitin näkymään ja kamera laulaa.. Minäkin laulan, en tosin vielä Erna Tauron Syyslaulua, mutta jotakin muuta maisemaan istuvaa sävelmää.

On ehtoo hämäräinen ja saunat sauhuaa...

Valkean kuulaan värejä on ihan pakko ihailla. Ne kasvavat miltei silmissä ja niiden väri on ainutkertainen. Näistä tulee paras hillo sillä edellytyksellä, että kuoret on mukana. Aamupuuron avecinahillo toimii loistavasti. Nam!

Kalastaja saapuu saaliinsa kanssa rantaan ja kuhan lisäksi myös kohtalaisen kokoinen hauki on värittämässä ruoka-aineympyrää. Haukipihvit ovat herkkua. Maistuvat sekä kuumana, että kylmänä.

Monenlaisia kurpitsoja on tullut kokeiltua, mutta tämä vasta olikin maukas. Nyt odotan vielä hetken ja sitten esim. pastan joukkoon lisättynä tästä tulee aivan nautittava elämys. Täytyy ensin muistaa pyytää resepti tutulta kokilta!

Pastaa sain maistaa jo viime syksynä, ja oli kyllä aikamoinen perfettoore ateriaksi.

Vasemman puolisesta kuvasta näette, että Zilga, kesäni ehtymätön ilo on alkanut vaihtaa väriä.

Elokuu on ihmeitä täynnä!