Minun tuttuni jo tietävätkin mitä kysymykseni pitää sisällään. Se ei tarkoita seitsemää sorttia kahvipöydässä. Ei puts-plankissa olevaa huushollia. Se tarkoittaa, tule meille niin parannetaan maailmaa kahvikupin ääressä. Kahviasia putkahti mieleeni taannoisesta kuppikeskustelusta, joka lähti vaivattomasti liikkeelle ydinasiasta: Millainen kahvikuppi on paras kahvikuppi. Ja niin kuin arvata saattaa, parhaita kuppeja oli yhtä monta kuin ihmistäkin. Jos yksi oli sitä mieltä, että posliininen valkoinen kahvikuppi on se ainoa oikea, saattoi toinen vain huokaista, ja minulle paras on ehdottomasti muki. Sitten arvosteltiin kupin korva, mukin vahvuus, reunan kaareutuvuus suuhun nähden ja niin edelleen. Ja kahvista ei kukaan ollut sanonut vielä halaistua sanaa.



Jotkut kannattavat edelleenkin vanhaa kunnon pannukahvia. Terveyden vaalijat pitävät yllä suodatinkahvin erinomaisuutta. Lisäksi on erikoiskahvit, joita on pilvin pimein, kuka niistä kaikista edes tiennee? Olennainen osa kahvikulttuuria on tietenkin keskustelu, jota pöydän ympärillä käydään. Maailma on huikeasti muuttunut jo oman elämäni aikana. Muistini lokeroista putkahti esiin Amerikanpaketti joka sisälsi tädin lähettämää paahtamatonta kahvia. Äiti paahtoi kahvia leivinuunissa prännärissä ja toimitus oli tärkeä ja siksi niin harras.Kaukana ovat ajat jolloin kahvipavut jauhettiin myllyssä ja kahvi keitettiin puulämmitteisellä hellalla. Myllystä kahvin huumaava tuoksu levisi pirttiin. Siihen aikaan naapurien poikkeaminen kylään oli selviö ja kahvipannu kiidätettiin tulelle jo ulko-oven rapistessa. Hyvat naapurisuhteet sinetöitiin jutustelemalla ja itse kunkin poskille nousi iloinen puna keskustelun melskeessä. Muistan monet kerrat istuneeni lähellä aikuisia ja korva tarkkana kuunnelleeni heidän juttujaan. Kun aikuiset madalsivat ääntään niin silloin arvasin, ettei juttu ollut tarkoitettu minun korvilleni. Niinpä kuulin usein käsittämättömän kommentin pikkupadoista ja niiden korvista ja kesti jonkin aikaa ennenkuin tajusin asiayhteyden minuun ja korviini.



Myöhemmin työyhteisöni talonmies muisti kysellä nuorimmiltaan; muistatteko mikä oli sen laivan nimi, joka toi sodan jälkeen ensimmäisenä kahvia Suomeen? Kysymyksen muistan, kuin se olisi eilen esitetty, vastausta en. Googletin ja sain kaksi vastausta, Herkules tai Herakles. Jos nyt joku muistaa kumpi se on, olisin vastauksesta äärettömän  kiitollinen.



Mikä kumma sai minut muistelemaan kahviin liittyviä aikoja? Ehkä se, mikä -on -paras- kahvikuppi-keskustelu. Ehkä muistot kahvin juontiin liittyvistä tarinoinneista. Ehkä sisälläni asuu kaipaus menneeseen niiltä osin, jolloin tapaamiset olivat spontaaneja, eikä niihin tarvittu kultareunaista kutsukorttia eikä pöytää koristanut sen seitsemät sortit.

Tuutko meille kahville?