Onkohan joku neropatti keksinyt laitteen, joka mittaisi turhaan kulutettua aivotyöskentelyä ja aikaa mikä allekirjoittaneelta kuluu kadonneiden tavaroiden etsimiseen? Hukka on paikka, josta olen aiemminkin kirjoittanut. Nyt sinne joutui pikkukamera, entisten vakiokadoksissaolevien, rahakukkaron, silmälasien ja avaimien kunniakkaaseen joukkoon. Tiesittekö muuten, että kun hukkaa silmälasinsa, pitää hakea ensin vanhat lasit, että löytää uudet. Naurattaisi, ellei itkettäisi. Hömelö, mikä hömelö. Yleensä etsintä tapahtuu omassa kotona, tai korkeintaan mökillä, mutta nyt kun haravointi-alue kattaa kehä kolmosen alueen, onkin murhetus vallan suuri. Olen hälyttänyt jo Helsingin seuduilta paikalliset agentit, josko siellä olisi näkynyt mustaa pikku kameraa.



Miten tämä kaikki alkoi? Aioin laittaa kameran akun lataukseen, kunnes huomasin ettei kameraa niin missään. Laatikot, taskut, laukut, vaatteet, on käännetty ympäri. Olen kulkenut nenä maassa kuin vihikoira. Tuloksetta. Nukuin yön ja jatkoin etsintää aamulla. Hieroin aivonystyröitäni ja haaveilin omistavani vivun jonka avulla siirretään dataa etsintäpartion vastaavalle eli minulle. Ei dataa, ei kameraa.



Odotin naskartelijaa, joka pitää meidän perheessä tiedot paremmassa järjestyksessä kuin kuvittelija. Vuodatin huolieni mykkyrän oviaukkoon ehtineelle taukoa pitämättä. Hän kääntyi kannoillaan ja katosi mutisten, tarkistan vielä auton. Hetken kuluttua kuulin, mitäs mä saan, jos sinä saat kameran. Omituiseen (?) paikkaan takapenkkien väliin kadonnut kamera oli löytynyt. Vihdoinkin, ajattelin ja huokaisin helpotuksesta. Agenteille on ilmoitettu peruutus etsinnöistä ja naskartelija saa palkakseen pizzaa. Kukako sen tekee, se on vielä arvoitus, sillä parhaan pizzan tässä talossa tekee ehdottomasti naskartelija.



Valtakunnassa kaikki hyvin. Eihän teille koskaan käy näin, eihän?