Kaanon kuvittelee2026-06-03T13:38:02+03:00Blog Integration Feed Generatorhttps://kaanon.vuodatus.net/Kaanonhttps://kaanon.vuodatus.net/<![CDATA[Kuvat ovat hävöksissä..]]>
Heippa ystävät sivupersoonani asuu nyt täällä
Joten kurkatkaapa tänne]]>2012-11-09T16:17:01+02:002019-10-01T23:52:07+03:00https://kaanon.vuodatus.net/lue/2012/11/kuvat-ovat-havoksissaKaanonhttps://kaanon.vuodatus.net/<![CDATA[Terävä]]>
Makrotexin tämänkertainen aihe on terävä.
Askarteluhoneen terävät,
keittiön terävät
Kuvassa on itseasiassa terävin pikkuveitseni, joka ei niinkään kuvassa paljastu teräväksi, ainoastaan lukuisissa haavamuistoissa.
Kuvaussession jälkeen kävin tsekkaamassa jo vastanneiden terävät, joista minulle paljastui paljon lisää huikeita oivalluksia ja varmuus siitä, että te olette tosi terävää sakkia.!!
Mitä sää katot?
Televisiota katsellessani olen törmännyt tähän sään mainostamisessa käytettyyn lauseeseen ja se on uponnut minuun. Löydän lyhyestä lauseesta hetkittäin uusia vivahteita ja esittäjän persoona on kertakaikkisen valloittava.
Mitä mää sitten katon?
Mää katon säätä.
Näin syksyisin sään monimuotoisuus, vaikkapa vain yhden päivän aikana on melkoisen vaihteleva.Otetaanpa esimerkiksi vaikka eilinen päivä. Kirkas auringonpaiste karisti aamusella nopeasti unenrippet silmistä ja mökki kutsui, sillä kerran lintujen ruokinnan aloittaneelle, se tietää jatkuvaa jobia. Syksyinen kuulakas kirpeys tuntui, eikä toppatakki ollut liikaa, eikä saappaissa lämmittävät villurit.
Mokille päästyäni mää katon sumua.
Lähtömme jälkeen meidät yllätti hernerokkasumu. Näkyvyys oli olematon. Ympärillämme vallitsi pehmeä mitään näkemätön autius. No se siitä auringosta, ajattelin ääneen. Naskartelija arveli sumun vielä kaikkoavan ja tästä tulevan upea päivä.
Sumu on äärimmäisen hyvä kuvaus monelle tunnetilalle. "Olen sumussa, edessäni on harmaa näköalaton ankeus. Läpipääsemätön, ahdistava ja niin toivoton." Elämäni sumuvaiheita ajattelin nopeasti ohikiitävän hetken ajan, mutta nyt vain pohdin miten parhaiten voisin valokuvata sitä. Sumua, Eipä tarvinnut kauaa pohtia, sillä perillä alkoi hetimiten taivas kirkastua ja sumusta ei ollut tietoakaan.
Mää katon sumusta selkiytyvää maisemaa.
Hiljaisuus ja rauha on osana sitä. Muutamien myöhäisten paluumuuttajien joukko, töräytti taivaan kaarelta lähtosignaalejaan. Joutsenia olivat he. Enpä ehtinyt edes kameraa esiin tempaista, kun olivat poistuneet kuvasta puiden taa.
Mitä mää ajattelen?
Ajattelen luottamusta, joka syntyy pikkuriikkisen linnun ja hänen syöttäjänsä välille. Ruokintapönttö oli ehtinyt melkein tyhjetä ja meitä vastassa oli äänekas tinttien protesteja esittävä kuoro; Missä te oikein olette viivytelleet, ne huusivat yhteen sirkutusääneen. Nytpä olisikin mainio tilaisuus kokeilla söisivätkö linnut nälkäisinä kädestä.
Kylläpä ne söivätkin. Ensin en linnuista huumaantuneena kyennyt kuin keskittymään tunteeseen, jonka aiheutti heidän pienten jalkojensa kipristys sormissani. Kamerasta he eivät välittäneet, vaan saapuivat yhä uudelleen kädelleni napsimaan lisää siemeniä. Luottamus on ihmeellinen asia. Nämä pienet lentäväiset herättivät myös voimakkaan halun suojella niitä.
Mitä mää tunnen?
Mökillä koen olevani osa luontoa. Jos minä jätän ympärilleni samanlaisen tunteita heijastavan kehän, jonka vesi muodostaa, kun sinne putoaa palanen puun oksaa? Eikö se ole toisaalta hieman pelottavaakin? Päivinä jolloin ei mikään mene kohilleen? Kehässä lienee paljon miinusmerkkistä energiaa. Mutta mökkimaisemassa kehän sisällä on paljon lämpöä ja läheisyyttä. Mökki ympäristöineen saa sen aikaan. Ja rentoutuminen.
Uuniin on kiva laittaa täytettyjä paprikoita. Uunin lämpö kypsentää ruoan ja herkullinen tuoksu leviää ympäristöön. Ruoka on se taikavoima joka tekee arjestakin juhlan. Silti lautasmalli on iskostunut takaraivoon, vihannekset ovat lisääntyneet enenevässä määrin ja näinä päivinä omaksuttu tieto, kerta-annos riittää. Tuplaaminen vie harhaan, sillä huomennakin syödään.
Illalla kävelemme vielä lyhyen pitkospuureitin. Sielläkin on sumua. Ja savanni uinahtaa-tunnelmaa.
Olen niin innostunut Asahista?
Mikä on Asahi?
Nappasin sen Studio 55- ohjelmasta osaksi kunnonkohennuskampanjaani.Liikkeet ovat rauhallisia, järkeviä ja suunnattu juuri meikäläisen osaamistasoa silmällä pitäen. Asahi kehittää tasapainoa ja antaa mukavan sykkeen päivää ajatellen.
Mitä sää katot?
Hyvää alkavaa viikkoa kaikille! ]]>2012-11-05T15:56:01+02:002019-10-01T23:52:11+03:00https://kaanon.vuodatus.net/lue/2012/11/mita-saa-katotKaanonhttps://kaanon.vuodatus.net/<![CDATA[Vuosikampa]]>
Vuorossa haaste 23
Vakiokohteet ovat saaneet päälleen lumipeitteen. Pakkasherrakin pureskeli muutaman asteen voimalla syyshortensian kukinnot entisiksi, mutta sen jälkeinen 'monsuunisade' on vienyt mukanaan viimeisenkin lumen hippaleen. Joten sää on ollut syksyisen vaihtelevaa. Kollaasissa on sekä viime lauantain talvi mökkikohteessa, että äsken napsaistu marraskuinen alakulo kotipihalla.
Kuvittelija ehti jo riemuita kauniista valoisasta maisemasta ja kuljetti kameraa miten tahtoi luontopoluillaan. Hevoskastanjan möhkylöiden kova koettelemus tuli ikuistetuksi ja kaksi seuraavaa kuvaa on otettu viikon välein.
Hui, että vieläkin puistattaa tuo ensi pakkanen. Oletteko muuten huomanneet että ensimmäiset syksyiset pakkasilmat tuntuvat paljon kylmemmiltä?
Seuraavaksi kaksi plurria kuvaa selityksineen. Ensimmäisessä kuvassa saattaisi olla yksi iso Dallas-pulla pakastimeen menossa, todellisuudessa kuvasin viikko sitten sakeaa lumipyryä yöllä ikkunasta, siinä pihalamppu valaisee lumista maisemaa.
Lintujen ruokinta aloitettiin päivää ennen talven tuloa ja yllätyksekseni mustarastaat saapuivat kinastelemaan siemenistä poikamaiseen tyyliinsä. Myöhemmin saapuneet tyttömustikset olivat paljon rauhallisempia luonteeltaan. Kehittyyköhän lintumaailmassa tyttölinnut poikia varhaisemmin?
Lumimaisemaa
ja lisää lunta metsässä
Ja linnutkin syövät vielä kädestä, mutta tuppaavat olemaan niin liukkaita liikkiöitä.
Kuvittelija toivottaa kaikille antaumuksellisiä kuvaushetkiä ja iloa elämään!
Täältä voit kurkkia lisää aamukampatuokioita. ]]>2012-11-03T12:55:01+02:002019-10-01T23:52:13+03:00https://kaanon.vuodatus.net/lue/2012/11/vuosikampaKaanonhttps://kaanon.vuodatus.net/<![CDATA[Mandala 14]]>
Uuna haastoi minut Mandalaan. Selvennykseksi on sanottava, että minulla ei ole hajuakaan mikä Mandala tarkoittaa, muuten kuin että se on pyöreä. Siihen päättyy mahtuu tietoni k.o haasteesta, mutta jonkinsorttisena yllytyshulluna tartuin toimeen. Ja olisittepa nähneet minut urakoimassa tämän haasteen kimpussa. Mies ei saanut lämmintä ruokaa ja minä unohdin syödä, joten aikamoisesta haasteesta tässä on kyse. Pitkän esipuheen jälkeen, nöyränä kuin olla osaan, esittelen Mandalakaksoset. Epäilenpä vahvasti, että saattaa olla kaksi haastetta samassa paketissa, sillä photoshoppaaminen ei myöskään kuulu taitojeni suppeaan piiriin.. Suonette sen anteeksi?
Kuopus piirsi äitienpäiväkortin (jo kauan aikaa sitten) ja ehkä aisti jo silloin äidin moninaiset tunteet kyseistä päivää kohtaan. Originaalit erottuvat aina, jäi persoonalliseksi muistijäljeksi kuvittelijan pääkoppaan.
Omien rajojen tuntemus on kuvittelijalla edelleenkin hakusessa. Vallankaan, jos on kysymys liikunnasta. Pitkä sohvallamakuu ei tunnu valmentavan ihmistä muuhun kuin "filosofiseen ajatteluun".Eilinen auringonpaiste sokaisi silmien lisäksi mielen niin, että lupauduin ajattelematta pitkälle patikkaretkelle lumiseen ja runsaasti pitkospuuosioita sisältään maastoon. Normaaliin lenkkivaatetukseen lisäsin saappaat, sillä subtrooppinen syksymme on aikaan saanut vetisiä kosteikkoja sinnekin, missä niitä ei aiemmin ole ollut. Mutta aurinko paistoi ja se tuntui riittävän minun valoa kaipaavalle sydämelleni.
Metsässä vallitsi jouluinen tunnelma. Yritin samanaikaisesti pysytellä hyväpolvisen naskartelijan kyydissä, pysytellä kapealla ja liukkaalla polulla ja kurkkia, josko jossain metsän hämärässä näkyisi kettuja, oravia tai hirviä.Minun oli tyytyminen vain edellä mainittujen jälkiin, silti niidenkin näkeminen tuotti suurta mielihyvää.
Kuvattavaa löytyi vaikka millä mitalla. Tätä pilvistä nallukkaa, en voinut kuvaamatta ohittaa. Ihmettelyä on riittänyt tänä syksynä taivaan väreistä. Jos aurinko hetkeksikin kietoutui pilveen, taivaan värit huikaisivat kulkijoiden matkaa. Samalla olin jäänyt hyvän matkaa etujoukosta, joten yritin lisötä vauhtia sen verran mitä rahkeet antoivat periksi.
Luonto tekee sen vaivattomasti, mihin ihminen tarvitsee runsaasti energiaa, koristamisen. Todella mielelläni katselisin ikkunassani tämän tapaista koristetta pitempäänkin. Keltaiset läikät valkoisen luonnon keskellä, saivat sydämeni sulamaan ihastuksesta.
Polku nousi tästä kiemurrellen kalliolle, jonka pinnat lumen alla olivat arvaamattoman liukkaat. Kulkuni alkoi muistuttaa kävelyn sijasta tarpomista. Puuh, puuh, huokailin ja halusin pitää kunnon paussin. Enpä vielä osannut arvata mitä olisi edessä.
Suon yli kantavat pitkospuut olivat liukkaudessaan sitä luokkaa, että kuvittelijan hymy hyytyi. Joka kolmannella askeleella tuli huti ja saapas eksyi ties minne koloihin ja kumpareisiin. Ja sanomattakin oli selvää, että huonopolvinen minäni alkoi hiljaa uikuttaa, tosin yritin tukahduttaa äänen, huohotuksen ja muiden oheisäänten sekaan. Vihdoin pääsimme laavulle.
Ei savua ilman tulta. Makkarat paistuivat ja maistuivat. Mistähän johtuu, että ulkona syöminen on vielä paljon maukkaampaa kuin sisällä?
Takaisin oli vielä päästävä. Luonnossa näin paljon kanssakärsijöitä ja yritin reipastua minäkin. Se, että kerran todella lahjakkaasti löysin itseni suosta, toisessa kädessä silmälasit ja toisessa kamera, ei juuri lisännyt liikkumisen motivaatiota.
Suohon katsominen on kuin tulevaisuuteen katsoisi. Matkaa lienee vielä edessäpäin, mutta sisältö jää arvoitukseksi.
Vihdoinkin pääsimme nousemaan rautatielle, josta oli kotiin matkaa enää noin kolmisen kilometriä ja rapiat päälle. Aurinko valaisi vielä hetken aikaa matkaamme, lämmittäen selkäämme.
Tästä on enää kivenheitto kotiin. Kuvan valkoinen möhkylä muistuttaa voipunutta kulkijaa. Olin niin lopussa, että joka askeleella ajattelin, taas tämän askeleen verran lähempänä kotia. Lopulta istuin saunan lavolla, enkä olisi millään jaksanut mennä suihkuun. Polvet valittelivat, selkä valitteli ja minä pohdin, miten voin olla näin vetämättömässä kondiksessa?
Tänä aamuna koin, eilinen on kuin unta. Kohtasin rajani, enkä aio jättää tähän, sillä jotakin on kuntonsa eteen tehtävä. Nyt olisi hyvät neuvot tarpeen. Jos sinulla on sellaisia, älä jätä kynttilääsi vakan alle. Tsemppaa kuvittelijaa.
]]>2012-10-29T10:58:01+02:002019-10-01T23:52:20+03:00https://kaanon.vuodatus.net/lue/2012/10/kuvittelija-kuntotestissaKaanonhttps://kaanon.vuodatus.net/<![CDATA[Eilen kun, mä vielä arvannut en....]]>
Miten äkkiä voi talvi tulla.
Ensin se vyöryttää taivaan rantaan tumman sinisiä pilviä, jotka muuttavat tienoon hämyiseksi keskellä päivää.Tuulella on monta ystävää, jotka kiirehtivät apuun.
Ne puhaltavat ja puuskuttavat kohti pilviä ja saavat ne riehaantumaan ja kohta pilvet avaavat lumisäkkinsä ja sirottelevat ne tuulien vietäväksi.Lapsenomainen kiljahdus pääsee suustani, heeei, siellä on satanut lunta.
Yksinäinen vaahteranlehti kyselee ihmeissään, minäkö se olen joka ei kuulu joukkoon?
Ennen kuin järvi jäätyy, se pukeutuu juhlallisesti harmaaseen. Taivas terästyy joinakin päivinä siniseksi ja vesi jäljittelee pilven muotoja keinuessaan.
Puiden juhlapuku metsässä on valkoinen. He ovat valmiina vastaanottamaan herra Talven ja ovat majestettisen suorassa kurottautuessan kohti taivasta.
Vesi on leikkisä kaveri. Rannan tuntumassa se saa mukaansa muutkin ja puiden keinuessa sen kalvossa, veden leikkijät taputtavat käsiään.
Järven pohjukassa olevat puut näyttävät lumipukuisilta talven törröttäjiltä. Asennossa seisovat ne kuin kutsuen luokseen kaikki tulevan talven juhlijat.
Kuvittelijaa paleltaa. Nytkö talvi jo alkoi? Nytkö jo pitää tehdä tuttavuutta toppavaatteiden kanssa? Villasukkien, vanttuiden ja myssyn?
Vilu saa minut värisemään. Kävelen kohti tuvan lämmintä uunia ja kahvin tuoksua. Ja laulan; "tänne, tänne, jäädä täytyy, talvehen niin valkeaan...."
