Järvimaiseman runollinen kauneus kiidättää minut ajatuksissani lapsuuden aikaan. Koulun laulutunnilla musiikista innostunut opettaja vihki meidät  laulukirjan saloihin. Maakuntalaulut piti osata ulkoa. Luonnosta kertoviin runoihin sävelletyt laulut saavat minut aina fiiliksiin. "On suuri sun rantas autius, sitä sentään ikävöin", kajahtaa esiin muistojen sopukoista..Nyt en laula enää rinta rottingilla, minä hyräilen. Olavi Pesosen Laulukirja teki minusta laulajan, "joku yksinäinen eksynyt, joka vilua vaikeroi" ja heti olen mukana laulun tunnelmassa. Hyvä Olavi!

 Tuulipilvet ja lumi tekevät taivaasta kauniin.

Kalastaja ottaa etäisyyttä laulavaan kaveriinsa ja suuntaa kelkkansa kohti uusia apajia. Ei yksi ahven vielä keittoa tee, sen hän hyvin tietää. Annan suosiolla periksi, kuljeskelen omia polkujani kameran kanssa ja kuvittelen. Mitä tänään onkaan kuvittelijalle tarjolla?

Yksiöitä, hm, katsotaanpa.

Tarjolla yhden huoneen pyöröhirsihuvila kaava-alueen ulkopuolella. Järvinäköala itään. Hyvin ilmastoitu. Tarjoaa puitteet myös perheasumiseen. Tarkempia tietoja voi kysellä herra ja rouva Telkältä heidän palattuaan etelään suuntautuneelta lomamatkaltaan.
Keskimmäisen yksiön rakenteellisuus perustuu fengsuihin. Takana on loivasti nouseva metsäkumpare ja edessä aaltoileva järvi. Kulkureitit suunniteltu yksilöllisesti  perhe Puunkiipijän tarpeisiin.
Oikealla olevassa yksiössä on ns. Aalto-mallinen toteutus. Moderni ja naturel ovat lyöneet tässä mallissa hynttyyt yhteen ja tuloksena on selkeä ratkaisu ennakkoluulottomalle Koskeloperheelle. Koskelonpoikasten siipien kantokyky on tarkkaan laskettu, ottaen huomioon yksiön korkeuden maasta. Asunnot ovat erittäin kysyttyjä joten varaus kannattaa jättää jo tänään.
 
 
Katseeni kirkastuu huomatessani saaren eteläkärjessä valkoisten pumpulipallojen  huojuntaa. Voidakseni kuvata niitä kapuan suuren kiven päälle. Suomalaista puuvillaa, aitoa kotimaista keikkuu silmieni edessä. Väännän itseäni yhä monimutkaisempiin asentoihin kuvakulmia etsiessäni ja pallot keikkuvat tuulessa. Otan yhden pumpulipallon käteeni ja teen tutkimusta sen syvimmästä olemuksesta. Pallo on muodostunut lukemattomista haituvista ja jokaisen haitaleen päässä on siemen. Se ei ole vielä kylväytynyt, se odottaa oikeaa aikaa. Se odottaa kevättä, niin kuin minäkin.
Jätän pallot keikkumaan puuhun, laskeuden kiveltä ja vaeltelen päämäärättömästi järvellä. Siellä on itäistä pituutta ja eteläistä leveyttä yli oman tarpeeni ja vihdoin minun on vähennettävä vaatetustani ja hakeuduttava varjoon.
 

Hyvä on kulkijan kulkea. Auringosta varjoon ja varjosta aurinkoon kulkee ihmislapsen tie.

Hyvää tätä päivää!