Kiitän korvaa siitä, että joku voi kuulla.

Aurinko vilahtaa taivaalla. Haen kameran.  Nostan sen pienen radion päälle ikkunalaudalle, samalla yritän somplata kameran asetuksia kohdalleen, silloin aurinko onkin jo kadonnut pilveen. Se jättää jälkeensä aavistuksen kehrästään kellertävänä valona. Onhan minulla nyt aikaa odottaa auringon uudelleen näyttäytymistä. Aikaa miettiä. Kameran käyttö yksikätisenä tuottaa hiukkasen ongelmia, sillä se on niitä juttuja joita nyt haluaisin tehdä.Varpunen lennähtää ruokintapaikalle, hetkisen lintu on paikallaan joten yritän tähdätä ja näpsäistä siitä kuvan. Varpunen tuo mieleeni pingviinin, sen poskissa on mustat läiskät ja joskus minusta tuntuu, että se on surullinen. Samalla tavalla kuin minä olen surullinen, kun huomaan keskeneräisyyteni.

Kiitän näkemistä, että joku voi nähdä.

Lunta on nyt kaikkialla. Lumen kolaajalla on riittänyt miltei päivittäin puuhaa. Kinokset nousevat jo ikkunalaudan korkeudelle. Tänään halusin mennä ulos nuuhkimaan raitista ilmaa. Ulkona havaitsin saaneeni seuralaisekseni kaatumisen pelon.

Kiitän tunnetta, että joku voi tuntea.

 Lumen valo häikäisi silmäni ja raput alas kuljin polvet täristen.

Kiitän koskettamista, että voi tulla kosketuksi.

Keskeneräinen mosaiikkityö odottaa tekijäänsä. Me keskeneräiset.....

Haasteessa haemme nyt mustan kaveriksi vihreää.

Kaanon odottaa kevättä ja kesää...

Lisää kollaaseja löydät Inkin blogista.

Haasteena, koti uskonto ja isänmaa

"Kotimaani onpi Suomi, Suomi armas synnyinmaa.."

Lisää mustavalokuvia täällä.

Numerokuvien tänään alkavassa haasteessa kuvataan postinumeron kahta viimeistä numeroa.

Miten se nyt menikään, oliko pennissä miljoonan alku ? Entä kun pennejä on 30?

Lisää uusia numerokuvia voit katsellä täältä.

tuskin koskaan olen päivän puuhailuissa ajatellut,  miten teen erilaisia asioita. tämänhetkinen tilanteeni on avartanut ajatteluani sen suhteen. voin soittaa puhelimella. voin syödä. voin kirjoittaa, mutta en puhelimessa ollessani.. joopa joo, tiedän että kännyssäni on kaiutin mutta en ole löytänyt sitä sen koommin, kun kerran ja vahingossa silloinkin.

kun kierrokseni kirran huoneissa vihdoin oli ohi, istuuduin huoahtaen autoon kertomaan vaiherikkaasta päivästäni. mieheni pohti : mistähän se mies tiesi tulla suoraan sinun luoksesi kysymään oletko viikon näyttö. samaa olin miettinyt minäkin, sillä polilla oli samanaikaisesti paljon muita ihmisiä. mies oli siviilivaatteissa, enkä häntä senjälkeen nähnyt. nimittäin, jos olisin nähnyt hänestä edes vilauksen, olisin tarkistanut, joko hän oli saanut siipensä.

viikon näyttö menee nyt huilimaan sohvalle...