Voiko variksenpojasta tulla muuta kuin varis?

Muistan ajatelleeni, tuollaista minusta ei ainakaan koskaan tule, kun lapsen silmin seurasin vanhempieni hankkiutumista matkalle.(Eiväthän vanhempani koskaan juuri missään käyneet, mutta mutta pikaiset sukulaisvisiitit hoidettiin aina ajallaan) Äiti touhusi ja hääräsi. Kotiin jäävät saivat tuhannen ja yksi neuvoa mitä piti ja mitä ei ehdottomasti saanut tehdä. Joo,joo, me vastattiin kuorossa ja ajateltiin, lähtekää nyt jo siitä hössöttämästä. Äiti hoiti pukeutumisen, omansa ja isän ja kun vanhemmat vihdoin katosivat mutkan taa, huokaisimme helpotuksesta.



Miten matkalle lähtö on muuttunut kun puikoissa on kuvittelija. Aika yllättävää huomata, mutta ei mitenkään. Hosun ja höösään samalla tavalla kuin äitini, valitsen matkalle otettavat vaatteet ja minä olen se joka perille päästyämme huudan jo ovelta: meillä on sitten mukana omat lakanat. Naskartelija huoltaa menopelin. Tankkaa auton. Lähdetään matkaan. Ellei sitten palata kymmenen kilometrin päästä kotiin tarkistamaan, jäikö silitysrauta päälle, tai ulko-ovi auki. Naskartelija muistaa muistuttaa minua kun nousen autosta, tarkista myös jäikö jääkaappiin valo.



Isäni herkkuruokaa oli rusinasoppa. Silloin ajattelin, etten koskaan tule niin vanhaksi halutakseni syödä kiisseliä tai puuroa. Nyt olen niin vanha. Tyrnikiisseli ja riisipuuro-yhdistelmää on vaikea vastustaa. Matkoilla ollessamme herkkuamme on niin sanottu 'pikaruoka' ja lapset tietävät jo mitä vanhemmille tarjoillaan. Vatsa yleensä reagoi uusiin makuihin ja alkaa äänekkäästi ihmetellä: mitä tämä on. Oletteko koskaan yrittänyt päästää ilmaa pakoputkesta äänettömästi saati hajuttomasti. Ei onnistu, sanon minä. Siitä viimeistään tietää, että maalaishiiret ovat tulleet kaupunkiin.



Kaupungissa ihmisillä on kiire. Mitä korkeammat korot, sitä tiuhemmin nakuttaa jalka asfalttiin. Opettelen aina ensimmäiseksi sen, etten olisi tien tukkona. Yritän kehitellä maalaisversion kaupunkikävelystä. Asetan kengän hiihtotekniikalla toisen viereen ja mukulakivikadulla vaihdan luistelutyyliin. Opettelen katsomaan ohuemmin, syrjästä. Uuden äänen kuultuani en käännä päätäni ja pysähdy, vaan kuljen massan mukana eteenpäin. Yritän muistaa pitää suutani kiinni, sillä en halua nielaista hiekkaa sisääni. En soppaile, sillä kotona odottaa riittävästi vaatekertoja välillä 40-44. Painan mieleeni, että kaupasta tarvitsen ainoastaan lasileikkurit mosaiikkia varten. Yritän pysyä päätöksessäni.




Kun on tavattu tutut ja tuntemattomat pakkaudutaan autoon ja huristetaan takaisin kotopuoleen. Kotona tarkistetaan kasvihuone ja viljelykset. Kastelukannulla on töitä. Huiskaistaan ensimmäinen erä pyykkiä pyörimään ja juodaan kotiintulokahvit.



Arovuokot toivottavat meidät tervetulleeksi.