Alkuviikon lämpö voiteli kevätpyöräilyinnostukseni uuteen kukoistukseen. Pyörä esiin vajasta ja liikkeelle. Polvet narisivat talviterässä, sillä jos olis valta niin kuin on mieli, olisin pyörähtänyt ennätysajalla mökille. Ylämäessä loppui happi ja alamäessä uskallus, kun maisemat vilistivät silmieni ohi. Jostakin tuntemattomasta syystä perhoset lepäilivät maantiellä ja niitä yritin väistellä parhaan taitoni mukaan. Pyöräilykypärän alta valui vesi oikosenaan, kun vihdoin kaarroin mökkitieltä rantaan.
Karjalan koivikot tuuhettuu, muistan laulaneeni antaumuksella koulun laulutunneilla. Nyt minulle selvisi konkreettisesti tuuhettumisen idea, silla koivikot tuuhettuivat kahdessa päivässä.On suuri sun rantas autius, sitä sentään ikävöin, lauleskelin kun otin kuvan rannasta (alakuva kollaasissa) ja sitten mökkiin kahvin keittoon.
Seuraavana päivänä en ollut uskoa silmiäni, kun huomasin kevätkampatytön käyneen huiskaisemassa vihreän väripensselinsä kanssa koivikot tuuheiksi (yläkuva kollaasissa). Tikka hakkasi pää punaisena kaivon vinttipuuta. Onneksi en ole tikka ajattelin, sillä migreenini ei pitäisi naputusharrastuksesta.
Sain valokuvallisen inspiksen ja koivun runkoon nojaten yritin ottaa uudesta viheästä pikku-pikku lehdykästä kuvaa. Olin jo taipunut perin taiteelliselle mutkalle ja kamera sojotti kohti taivaita, kun huomasin pikkulinnun joka pyrstö väristen esitti mitä ilmeisimmin kosiomenoja kumppanilleen. Minusta sukeutui sekunnissa lintukuvaaja ja tik tik tik tik lauloi kamera kilpaa lintujen kanssa.
Kotona koko vehreys vasta konkretisoitui kun hevoskastajakin oli aukaissut lehtensä ja työntänyt silmunsa esiin. Pysyisipä hallatar poissa, että saisin nähdä kukkivan puun kauneuden.
Ja kirjopikarililja oli levittynyt koko loistoonsa.
Olen ilmeisesti 'jossakin määrin' yllytyshullu, sillä pyöräilyn lisäksi kastoin talviturkin ja molskautin itseni suorin vartaloin järveen. Seuraavana aamuna jokainen lihas valitteli olemassaoloaan, mutta mitäpä siitä sillä KEVÄT ON TULLUT!
Ja täällä lisää kevätkampapostauksia
Kommentit