"Mustion Linna on täydellinen kesäkohde kartanoromantiikan ystäville. 1700-luvulla rakennettua uljasta puulinnaa voi varmasti hyvällä syyllä nimittää ainutlaatuiseksi, mutta monista muista yleisölle avoimista linnoista ja kartanoista sen erottaa aitona säilynyt kartanomiljöö. Uusgoottilaisen kiviportin takana aukeaa laaja englantilainen maisemapuisto, jonka hiekkakäytävillä voi sipsutella kartanomamsellien jalanjäljillä.

Tepastele pitkin lummepolkua, nakkaa kolikko vanhaan toivomuskaivoon ja kiipeä kukkulalle ihmettelemään keskiaikaista linnaa muistuttavaa Temppeliä. Tunnelmallisen hetken voi viettää myös joenrannan romanttisessa, antiikin tyyliin rakennetussa huvimajassa.

Mustion Linna sijaitsee läntisellä Uudellamaalla Karjaalla, noin 75 kilometrin päässä Helsingistä. Linnan alueelle pääsee kesäaikaan pulittamalla kahden euron pääsymaksun (alle 12-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi), jolle upea puistoalue tarjoaa runsaasti vastinetta."

Linnan rakennutti aikanaan Magnus Linder II, ja se on pienen tauon jälkeen jälleen saman suvun hallussa. Tämänhetkinen isäntä on entistänyt linnaa ja tehnyt siitä menestyvän matkailukohteen. Sisätiloihin pääsee tutustumaan tasatunnein alkavilla maksullisilla kierroksilla. Kolmen vartin esittely asiantuntevan oppaan johdolla perehdyttää linnan historiaan, esineistöön ja keskeisiin henkilöihin. Toiveita kierroksen painotuksesta otetaan mielellään vastaan."



Enpä pystynyt kauaakaan tarpomaan mamsellin jalanjäljillä edellä kerrotussa paikassa, kun kartanon satumiljöö sulki minut syliinsä ja alkoi kuljettaa kuvittelijaa miten tahtoi ja minne tahtoi. Sadun lumoon joutunut tietää, ettei sitä tunnetta niin vain heitetä pois.Lenkkitossujen sijaan sipsuttelin satiinissa ja silkissä, eikä vaivasenluun tienoille syntynyt rakko vaivannut edes mutkapaikoissa. Olin sadussa, olin niin nuori ja vallaton. Eikä puuskaisesti perässäni juokseva ja hengenahdistusta poteva nanny saanut minua aisoihin, ei sitten millään.



Olin rakastunut, ensimmäistä kertaa elämässäni ja aivoissani oli tasan yksi ajatus; saada nähdä rakkauteni kohde yhä uudelleen ja uudelleen. Vanhempani olivat yrittäneet sekä keppiä, että porkkanaa taltuttamisekseni, mutta rakastuneelle vastaansanominen on kuin hyttysen vikinää erämaassa. Minua ei pidätelleet tornihuoneen ristikot, tikapuut auttoivat minut jokailtaisiin salaisiin tapaamisiin veden partaalla olevaan huvimajaan.



Kuulin rakastettuni karauttavan paikalle hevosen selässä. Hän oli kuin tuli ja leimaus hypähtäessään alas ratsukkonsa selästä ja me pakenimme kaikkea vaaraa uhmaten yli joen, kukkulalla olevaan linnaan. Juoksin kuin vuorikauris ja hiukseni hulmusivat tuulessa. Kun rakastettuni piti kädestäni kiinni,  silloin koko maailma oli meidän.



Kukkulan laella olevasta tornista saatoimme silmäillä alas levittyvää maisemaa.



Kaukana siinsivät silmiini kotikartanoni puiston uhkeat tammet ja alppiruusut levittivät ympäristöön vienonhienoa tuoksuaan.



Äkkiä kuulin isäni paroni Senjasen juoksevan kannukset kilisten talleille päin. Kohta olisi leikki kaukana, sillä isän ratsukko oli moneen kertaan palkittu juoksija ja hän olisi hetkessä paikalla joten syöksyin suunniltani mäkeä alas ja sukelsin pää edellä lumpeenkukkien sekaan.



Kun kesä loppui, loppui ensimmäinen romanssinikin. Kuljin kartanon puistossa ja itkeä tirautin nenäliinaani muutaman kyyneleen, mutta minua lohdutti tavattomasti tieto, että  pääsisin sukulaisiani tapaamaan Snappertuunaan seuraavana kesänä. Löyhyttelin tyrnyyrini muhkeaksi ja sipsuttelin kultakengissäni iltateelle, sillä nannyni huhuili jo puiston siimeksestä; Missä hänen murusensa mahtaakaan olla. Sen pituinen se.



Eli toisinsanoen, terveisiä Mustion linnasta. Sen sadunomainen hohde väritti lomapäivääni. Iso kiitos Tillille, Putille ja Ompalle!