Olen kulkenut tänä syksynä niin monissa metsissä, että päätän retkiäni yhdistelemällä tehdä kuvittelukollaasin. Metsäretkiin varustautuminen noudattaa näet samaa totuttua kaavaa. Sääkohtainen pukeutuminen. (Sadevarustuksella)  Satsataan eväitten runsauteen. Varataan mukaan pussit ja nyssykät mahdollisia sieniä ja marjoja varten. Sitten olen valmis. Metsäretken onnistumisen takaa auringonpaiste. Leppeä tuuli pyyhkii hirvikärpäset ja muut itikat ties minne ja tekee ilmasta raikkaan hengittää. Retken kohokohta koetaan laavulla, jossa kuivat halot syttyvät hetkessä palamaan ja lenkkimakkaran maku tuntuu suussasulavan aromikkaalta. Kahvin tuoksu virkistää ja maku elähdyttää väsyneen, kohta taas jaksaa reippain askelin taivaltaa eteenpäin.

Onhan tietysti päiviä, jolloin metsäpolut ovat veden peitossa. Saappaat ovat kotona ja jaloissasi ovat, ei ihan vedenkestävät vaelluskengät. Tuotapikaa löydän itseni mutustelemasta herkullisen näköisiä karpaloita jalat syvällä suossa. Suon samea vesi lilluu varpaiden välissä, ja taakse katsoessani en enää muista miten sinne olinkaan päässyt. Nyt kun jalat ovat kunnolla kastuneet, ei tarvitse enää varoa minne astuu. Saa kaivaa taskusta pussin ja poimia siihen muutamia karpaloita. Ensin tietysti hutaisen muutaman tömäkän makuisen karpalon suuhuni ja tadaa, tunnen itsesi suovaellusoppaaksi.

Suolta matka jatkuu synkkään kuusikkoon. Paksusta sammaleesta loistaa silmiini valkoinen suomumainen valo. Haa sieni. Vetäisen taskustani Mauri Korhosen Sienestäjän kirjan ja olen varma, että vihdoinkin olen löytänyt Kuusenherkkusienen. Lakki on vaalean kupera.5-12 cm. Aniksentuoksuinen. Herkullinen ruokasieni. Jätän sen kuitenkin kuusen neulaskarikkeeseen sillä kirja jatkaa-Varottava sekoittamasta tappavan myrkylliseen valkoiseen kärpässieneen.

En lannistu tästä vaan jatkan reippaasti matkaa. Ihailen samalla etelään asti valahtanutta ruskaa. Kuulen pääni sisältä kehoituksen; ota kuva. Sisäinen bloggaajani rakentelee jo metsässä kuvakerrontaa. Kaivan kameran repusta ja asettaudun makuuasentoon. Herkullisen punaiset lehdet heiluttavat itseään ja taustalla haavat lehdet kahisuttavat kätösiään. On niin leppoista.

Olen kävellyt jo hyvän tovin. Märkä sukka tuntuu epämiellyttävältä kengissä. Siis kotia kohti. Se mikä aiemmin painoi repussa, painaa nyt vatsassa. Tunnen itseni Punalahokaksi. Mitäs Mauri Korhonen sienestä sanookaan: Lakki tiilenpunainen. Minun lakkini on vaaleanpunainen, koska haluan olla näkyvä hirvenmetsästysaikaan. Heltat harmaat. Kasvaa tuppaina lahoilla lehtipuilla. Heltat on nuorena kellertävän valkoiset, myöhemmin kellertävänruskeat-harmaat-mustanharmaat..

Tämä punalahokka vie nyt harmaat helttansa kotiin lepäämään.


Iloisia syysretkiä teille  kaikille toivottelee Kaanon kuvittelija.