"Kun kevät kaunis tuli, soi Luoja lämpöisen."

Mistähän ehtymättömästä varastosta kumpuaa kuvittelijan kevätlaulut? Tähänkin lauluun liitän muistikuvan tiukasti palmikoiduista hiuksista, uutuuttaan kahisevasta mekosta ja todistuksen aikaansaamasta jännityksestä. Loppusilauksen jännitykselle antaa runoesitys, jonka kuvittelen pajattaneeni alusta lopuun, ns. kaasu pohjassa.
Käydessäni aamun vakiokierroksella kasvihuoneessa, toivoin, että tomaatit tarkenisivat paremmin kuin niiden kastelija. Lämpöä on jo useampana päivänä ollut luvassa, mutta tuulen puhaltaessa kiedon puseron tiiviimmin ympärilleni ja joudutin askeleitani.
Kevät on aina ollut lempivuodenaikani. Lisääntyvä valo ja lumen osittainen sulaminen, ensin pälvipaikoiksi, sitten vähitellen kokonaan pois, on nostattanut rintani riemua. Multa tuoksuu vahvasti ja kevät saa minut eri tavalla liikkeelle, kuin mikään muu vuodenaika. Iltaisin kukkuilen myöhään ja katselen muuttolintujen lentonäytöksiä. Aamuisin herään linnunlaulukonsertteihin ja olen ihan onnessani. Se on nyt kevät, hetki vielä niin näyttää tältä:



Kun taas on aika auringon, niin katson siinä taikaa on...



Kesä ja lämpö. Kesä ja kukat. Kesä ja pääskyset. Kesä ja loma. Kesä ja järvi. Kesä ja juhannus.
Kesän alussa siivottiin aitat, talli ja navetta. Juhannukseksi pirtti pestiin ja lattialle levitettiin pestyt räsymatot. Lakaistiin pihamaa. Kannettiin puut liiteriin. Juhannuksesta alkoi heinäaika. Mansikat alkoivat kypsyä ja niistä tehtiin marjapöperöä. Solmittiin kukista seppeleet päähän ja loikittiin ruskeat sääret vilkkuen työn teossa ja leikeissä. Kesä toi kaupungista kesälomavieraita ja muistoissani kesä oli täynnä elämää ja työntekoa. Kesät olivat aina lämpimiä ja kesää kesti vain kolme kuukautta, ts, yksi humaus ja kesä oli ohi. Kun äiti antoi ämpärin käteen ja kehoitti viinimarjojen poimintaan, tiesin, syksy oli tullut. Koulu alkaisi. Jalkaan piti laittaa kutittavat sukat ja luonto alkoi riisuutumaan syksyä varten. Kouluun piti viedä puolukoita ja päivät saivat uuden sävelen, kuljen kaduillasi koulutie...



"Punaiset lehdet
vaahterasta maahan leijaa,
pois onko päivyt syksykö soittelee..."

"On pilvet nuo syksyn sadetta tulvillaan,
on pilvet nuo kaiken peittäneet vaipallaan..."

Tietoisesti olen yrittänyt oppia pitämään myös tästä väririkkaasta vuodenajasta. Ystäväni kertoo syksyn rauhasta joka valtaa mielen, mennessään pirtin lämpimään voi kääriytyä
peittoihin ja sytyttää kynttilät. En vaan voi itselleni mitään, en tykkää pimeästä, enkä sateesta, enkä kovin kylmästäkään. Syksyn väreistä tykkään ja niitä katselemalla imen sisälleni sen hehkun minkä luonto antaa. Puiden lahjoittaman 'ilotulitteen' värikylläisyydestä nautin kunnes se kokonaan häipyy pois. Luonto jää odottamaan talven tuloa.



Lunta tulvillaan, on raikas talvisää...
Joulusta se alkaa, minun talveni ja siinä ohessa kevään odotus. Lumi antaa valoa ja kirkkautta, eikä yöpimeäkään ole silloin enää pimeää. Päivisin ja auringonpaisteessa hanget hohtavat niin kirkkaina, että silmille on haettava aurinkolasien suoja. Jäällä voi harrastaa kävelyä, kelkottelua, hiihtoa, lumikenkäilya ja tietysti valokuvaamista. Ja retkeilyä.
Ihmeellinen on tämä maamme. Pelkästään paikallaan pysymällä, voi mielikuvamatkailla äärettömiin.


Pian taas on aika auringon...
...