Alkaa olla aika jolloin kevät hiipii kutittelemaan ajatuksien reunamilla. Lisääntyvä valo saa sen aikaan. Illasta huomaa jo selkeän eron, miten huikeasti valo on lisääntynyt, sieltä se tulee, kevät. Se kantaa mukanaan tuoksuja ja värejä. Linnunlauluista puhumattakaan. Tintusilla on jo keväinen melodia titityissään. Ne lennähtävät parvissa puiden oksille. Varpuset ja keltasirkut. Varikset tepastelevat maanteillä ja harakat keekoilevat frakeissaan.


Kuvittelija on kevätihminen. Multa tuoksuu nenässä jo kutsuvasti. Se saa minut innolla tarttumaan siemenluetteloihin, se saa luulemaan että kaikki on mahdollista kasvattamisen/kasvamisen suhteen. Nousevalla kuulla istutetaan ne siemenet jotka tekevät vartta ylöspäin, laskevalla kuulla juurekset ja perunat. Jokohan kannattaisi laittaa tomaatit siemenet kasvamaan?


Kokemaani kevätbuumiin liittyy myös henkisestä talvikohmeesta heräämisen taakka. Se, ettei kuvittelija ole syntynyt karhuksi on suoranainen ihme. Vartaloni uudet muodot näkyvät ja tuntuvat. Vaatteet ahistavat ja kunto on ollut laskusuhdanteessa jo kauan. Tiedän sen, ettei sohvalla maaten ei kunto nouse. Suklaa on maistunut vaarallisen hyvältä ja välipalojen väliä on tuskin nimeksikään. On otettava itseään niskasta kiinni. On tehtävä päätös. Tänään. Lähden. Liikkeellle.

Autathan minua lujittamaan päätöstäni?