Tänään pyhäinpäivänä, kampasin syksyyni aiheita mökiltä. Lintuset huutelivat malttamattomina; Missäs on auringonkukan siemenet? Todiste hömötiaisen malttamattomuudesta näkyy tässä huterassa kuvassa;


Ihme se oli sanon minä, kyllä ne muutkin linnut kuin kuukkeli syö kädestä.


Järvellä lepäsi sankka sumu koko päivän. Ja aallot loiskivat verkkaan.


Särsö piti vielä lehdistään kiinni. Annoin sen pitää, sillä lehdet toivat hieman väriä maisemaan. Tämä omenapuu tarjosi meille ensimmäisen satonsa tänä syksynä, noin 16 omenaa. Ehdottomasti maukkain omenlajike  jota olen milloinkaan maistanut. Jopa Gyllenkork astrakaan jäi hopealle. Mitään hyvää ei näköjään odota liian kauan.


Tämän päivän toinen ihme, lupiini, oli mennyt vuodenajoissa hieman sekaisin. Ehkä se samalla halusi osoittaa meille kelpoisuutensa väri-ilon tuojana, sillä toiseus lienee sillekin tuttu tunne.


Syvä kiintymykseni kiviin tulee esiin tässä kuvassa. Sammaleiselle kivelle eksynyt punainen kivi edustaa minulle eri päivinä erilaista näkemystä, tänään se on pieni punainen porsas, mutta se on ollut myös sammakko ja kilpikonna. Sen näkee kun näkökulmaa vaihtamalla kiveä eri suunnista tiirailee.


Käväisin myös hautausmaalla.

"Ehkä me olemme linnut
säädetyt lentämään aikansa ja
väsymään pois.
Ehkä niiden, joiden siivissä ei
ollut kantovoimaa, oli haettava
seinää, johon törmätä ja pudota.
Syyttää ei voi lintua, ei seinää,
vaikeinta on suostuminen."


Täältä voitte kurkkia lisää marraskampapostauksia.