Miten äkkiä voi talvi tulla.
Ensin se vyöryttää taivaan rantaan tumman sinisiä pilviä, jotka muuttavat tienoon hämyiseksi keskellä päivää.
Tuulella on monta ystävää, jotka kiirehtivät apuun.



Ne puhaltavat ja puuskuttavat kohti pilviä ja saavat ne riehaantumaan ja kohta pilvet avaavat lumisäkkinsä ja sirottelevat ne tuulien vietäväksi.
Lapsenomainen kiljahdus pääsee suustani, heeei, siellä on satanut lunta.




Yksinäinen vaahteranlehti kyselee ihmeissään, minäkö se olen joka ei kuulu joukkoon?



Ennen kuin järvi jäätyy, se pukeutuu juhlallisesti harmaaseen. Taivas terästyy joinakin päivinä siniseksi ja vesi jäljittelee pilven muotoja keinuessaan.



Puiden juhlapuku metsässä on valkoinen. He ovat valmiina vastaanottamaan herra Talven ja ovat majestettisen suorassa kurottautuessan kohti taivasta.



Vesi on leikkisä kaveri. Rannan tuntumassa se saa mukaansa muutkin ja puiden keinuessa sen kalvossa, veden leikkijät taputtavat käsiään.



Järven pohjukassa olevat puut näyttävät lumipukuisilta talven törröttäjiltä. Asennossa seisovat ne kuin kutsuen luokseen kaikki tulevan talven juhlijat.



Kuvittelijaa paleltaa. Nytkö talvi jo alkoi? Nytkö jo pitää tehdä tuttavuutta toppavaatteiden kanssa? Villasukkien, vanttuiden ja myssyn?



Vilu saa minut värisemään. Kävelen kohti tuvan lämmintä uunia ja kahvin tuoksua. Ja laulan; "tänne, tänne, jäädä täytyy, talvehen niin valkeaan...."



Aurinkoista viikonvaihdetta toivottelee Kaanon, kuvittelija