Se on äitynyt huimaan vauhtiin niin, ettei ole perässä pysyä. Vielä äsken oli juhannus, ja hyttyset ja helteet ja yötön yö ja.. Nyt on sateet, ja ukonilmat ja salamat. Ja mansikka-aika, joka on kivasti sekoitellut makujen sinfoniaa. Sillä mansikkaa tulee runsaasti, toisin kuin perunaa joka on unohtanut kasvattaa juurimukuloitaan mutta lykkää vartta niin että morgoolit soi. Kesä lämpö on sulattanut kuvittelijan, lämmittänyt ja kasvattanut mielen kuvittelemaan mahdottomia. Kiehuttanut veden lämpimäksi ja saanut kuhan kiinnostumaan ottipeleistä.

Ahomansikkakin panee parastaan se houkuttaa mansikkaluteet esille piiloistaan. Eikä kuvittelija malta viihtyä kauaa riippukeinun pehmeässä sylissä jos silmään sattuu timotei sinä heiluva heinä varrella ojan tai päivänkakkara. Noustava on, sillä kuvatessa maailma näyttää kuvittelijalle parhaat puolensa, sillä kuvittelija uskoo lujasti että kauniita tuokioita kuvatessaan voi piilottaa ne sielunsa syvyyksiin. Ja syksypimeällä, sateen piiskatessa talon nurkkia, voi tuokiot nostaa esiin ja poimia niistä itselleen kesäisen lämmön ja tunteen palon.

Lapsenmielellä maailmaa katsova löytää ilon aiheita joka niemestä, notkosta ja saarelmasta. Koskelon pojat ovat äitinsä hellässä, mutta tiukassa esikoulutushuomassa. Myös pienempi tuntemattomaksi jäänyt sorsapoikue ui rannan tuntumassa äitiään seuraten ja vaaroja kaukaa kaihtaen. Ihmislapsien kasvua ja kehitystä on huikea seurata. Iloita jokaisesta neronleimauksesta ja heittäytyä isovanhemman roolin vietäväksi. Sillä isovanhempi on sillä tavalla rajoittunut että hän näkee joka päivän karkkipäivänä. Leikit ja mielikuvituksen kykyinä joista ammentaa ajateltavaa päiviksi eteenpäin. Sillä lainaa ne ovat pikkuiset, siis jo omasta mielestään isot ilon tuojat.

Kun päivä piirtää taivaankaareen huikean pilvikuvitelman kuvittelija makaa veneen tuhdolla ja asettelee kameransa lähes veden kosketettavaksi. Mitä näkymiä silmien eteen avautuukaan? Tämän pitäisi muistaa arjessakin sillä näkökulman muutos tuo uusia ulottuvuuksia elämään.

Utuista säätä ja yläpilveä. Se muistuu kuvasta mieleen, eli  tiedotukset merenkulkijoille.

Kuvittelija on haihattelija. Mielikuvissaan kevyt ja aineeton, mutta konkreettisesti raskas.

Kun illat varjot hiipivät sinisenä, ja oranssina maisemaan ja ilman samettisen pehmeä hyväily tavoittaa kuvittelijan, hän on onnellinen onnessaan.

 

Miten kauniin maailman me olemmekaan saaneet?