Otsikko ei viittaa uuteen harrastukseen. Eikä tarkoitukseni ole oppia lisää teknistä sanastoakaan. Mutta vanhaan suomalaiseen sananlaskuun, onni onnettomuudessa, otsikkoni antaa uuden näkökulman. Taannoinen myrsky on koetellut monia talouksia täällä läntisessä Suomessa. Meitä se kohteli melko lempein käsin näin jälkikäteen ajatellen. Muutamia puita kaatui ja sähkötkin olivat poissa niin kauan, että saimme kosketuspintaa sellaiseen elämään mistä mukavuudet vähin erin karsiutuivat pois.
 

Mökillä tapahtui sitten se, mitä me kutsumme arjen ihmeeksi. Kun muut puut kaatuivat juurakot maasta nousten tuulensuuntaisesti, jäi yksi puu yläoksistaan kiinni kahden puun väliin niin, että puun kaatumiskulma oli suoraan huussin päälle. Siinä sitten pähkäilimme mitä tehdä seuraavaksi. Naskartelija päätti odottaa tuulen tyyntymistä, mutta jo seuraavana päivänä hän kiirehti kuskaamaan mukavuuslaitosta pois kaatuvan puun alta. Miten huussin siirto tapahtui se jäi minulle jotenkin arvoitukseksi, mutta naskartelija vakuutti sen onnistuneen kohtuullisen hyvin.
 
 
Tänään päätimme yksissä tuumin käydä kaatamassa oksistaan kiinni oleva puu maahan. Moottorisaha ja monenlaista vipua ja vintturia kelkassa paarustimme mökille. Paikalle päästyämme huomasimme, mänty oli ehtinyt ensin. Se makasi pitkin pituuttaan maassa ja täsmällisesti juuri mukavuuslaitoksen pohjan päällä. Huussi seisoa nökötti puun vieressä ja varmaan sekin ehti iloita ettei jäänyt puun alle.
 

Puu karsittiin ja alkoi huussin siirto takaisin omalle paikalleen. Hetimiten hoksasin miksi mukana oli niin paljon rompetta. Oli vinssi, naru, saha, tunkki  ja rautakanki.  Seisoin huuli pyöreänä seuraamassa kun naskartelija pani toimeksi. Ja niinpä huussi sai toisen kerran "jalat alleen", se siirtyi vinssaten takaisin omalle paikalleen. Betonipylväiden päähän asettelu vaati vähän korkeampaa matematikkaa, mutta sekin onnistui. Juhlan kunniaksi juotiin kakkukahvit ja paistettiin ulkonuotiolla makkaraa. Kuvittelijan osuus huussin siirrossa oli ainoastaan henkistä plaatua. Jaksoin kannustaa ja kehua ja lopuksi tarjosin kahvit.
Vipu, vintturi ja väkipyörä nousi arvoon arvaamattomaan tänä päivänä.

 

 

Vasta jälkeenpäin aloimme miettiä, että puu olisi voinut kaatua jo myrskypäivänä ja rikkoa juuri ehostetun mukavuuslaitoksen. Tai, puuta kaadettaessa se olisi voinut kiepsahtaa yllättävään suuntaan, mutta ei, puu hoiti itse kaatohomman ja hoitikin sen tosi hienosti.


Sydämellinen mukavuuslaitos jäi taaksemme ja hyvillä mielin kuljimme kohti kotia (ja tulevaa kesää)

 

Kaanon kuvittelee, ettei myrsky ja mylväys enää tulisi takaisin.( Eipä taida olla kuvitteluni varassa tämäkään asia)