Sää

Mitä sää katot?
Televisiota katsellessani olen törmännyt tähän sään mainostamisessa käytettyyn lauseeseen ja se on uponnut minuun. Löydän lyhyestä lauseesta hetkittäin uusia vivahteita ja esittäjän persoona on kertakaikkisen valloittava.
Mitä mää sitten katon?
Mää katon säätä.
Näin syksyisin sään monimuotoisuus, vaikkapa vain yhden päivän aikana on melkoisen vaihteleva.
Otetaanpa esimerkiksi vaikka eilinen päivä. Kirkas auringonpaiste karisti aamusella nopeasti unenrippet silmistä ja mökki kutsui, sillä kerran lintujen ruokinnan aloittaneelle, se tietää jatkuvaa jobia. Syksyinen kuulakas kirpeys tuntui, eikä toppatakki ollut liikaa, eikä saappaissa lämmittävät villurit.
Mokille päästyäni mää katon sumua.




Lähtömme jälkeen meidät yllätti hernerokkasumu. Näkyvyys oli olematon. Ympärillämme vallitsi pehmeä mitään näkemätön autius. No se siitä auringosta, ajattelin ääneen. Naskartelija arveli sumun vielä kaikkoavan ja tästä tulevan upea päivä.
Sumu on äärimmäisen hyvä kuvaus monelle tunnetilalle. "Olen sumussa, edessäni on harmaa näköalaton ankeus. Läpipääsemätön, ahdistava ja niin toivoton." Elämäni sumuvaiheita ajattelin nopeasti ohikiitävän hetken ajan, mutta nyt vain pohdin miten parhaiten voisin valokuvata sitä. Sumua, Eipä tarvinnut kauaa pohtia, sillä perillä alkoi hetimiten taivas kirkastua ja sumusta ei ollut tietoakaan.

Mää katon sumusta selkiytyvää maisemaa.


Hiljaisuus ja rauha on osana sitä. Muutamien myöhäisten paluumuuttajien joukko, töräytti taivaan kaarelta lähtosignaalejaan. Joutsenia olivat he. Enpä ehtinyt edes kameraa esiin tempaista, kun olivat poistuneet kuvasta puiden taa.

Mitä mää ajattelen?
Ajattelen luottamusta, joka syntyy pikkuriikkisen linnun ja hänen syöttäjänsä välille. Ruokintapönttö oli ehtinyt melkein tyhjetä ja meitä vastassa oli äänekas tinttien protesteja esittävä kuoro; Missä te oikein olette viivytelleet, ne huusivat yhteen sirkutusääneen. Nytpä olisikin mainio tilaisuus kokeilla söisivätkö linnut nälkäisinä kädestä.




Kylläpä ne söivätkin. Ensin en linnuista huumaantuneena kyennyt kuin keskittymään tunteeseen, jonka aiheutti heidän pienten jalkojensa kipristys sormissani. Kamerasta he eivät välittäneet, vaan saapuivat yhä uudelleen kädelleni napsimaan lisää siemeniä. Luottamus on ihmeellinen asia. Nämä pienet lentäväiset herättivät myös voimakkaan halun suojella niitä.

Mitä mää tunnen?




Mökillä koen olevani osa luontoa. Jos minä jätän ympärilleni samanlaisen tunteita heijastavan kehän, jonka vesi muodostaa, kun sinne putoaa palanen puun oksaa? Eikö se ole toisaalta hieman pelottavaakin? Päivinä jolloin ei mikään mene kohilleen? Kehässä lienee paljon miinusmerkkistä energiaa. Mutta mökkimaisemassa kehän sisällä on paljon lämpöä ja läheisyyttä. Mökki ympäristöineen saa sen aikaan. Ja rentoutuminen.



Uuniin on kiva laittaa täytettyjä paprikoita. Uunin lämpö kypsentää ruoan ja herkullinen tuoksu leviää ympäristöön. Ruoka on se taikavoima joka tekee arjestakin juhlan. Silti lautasmalli on iskostunut takaraivoon, vihannekset ovat lisääntyneet enenevässä määrin ja näinä päivinä omaksuttu tieto, kerta-annos riittää. Tuplaaminen vie harhaan, sillä huomennakin syödään.



Illalla kävelemme vielä lyhyen pitkospuureitin. Sielläkin on sumua. Ja savanni uinahtaa-tunnelmaa.



Olen niin innostunut Asahista?
Mikä on Asahi?
Nappasin sen Studio 55- ohjelmasta osaksi kunnonkohennuskampanjaani.
Liikkeet ovat rauhallisia, järkeviä ja suunnattu juuri meikäläisen osaamistasoa silmällä pitäen. Asahi kehittää tasapainoa ja antaa mukavan sykkeen päivää ajatellen.

Mitä sää katot?


Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!