Lapsuudessani mielsin kesän loppumisen aina marjapensaiden juurella kykkimiseen. Tuuli puhalsi kylmästi joten jalkaani vedin muhelilankaiset sukat, jotka oli kiinnitetty isoilla napeilla vaaleanpunaiseen trikoiseen liiviin mekon alle. Sukat hiersivät vapauteen tottuneita jalkojani ja marjojen noukkiminen viimeisteli tunteeni laadun. Oli tylsää. Siitäköhän johtuu vieläkin vastenmielisyyteni kyseistä työtä kohtaan. Erityisesti mustien viinimarjojen tuoksu herättää mielessäni tunteen muutosvastarinnasta. Miksi? 

Marjojen poimiminen ja koulun alkaminen kuuluivat mielessäni samaan sarjaan, kesän huolettomat päivät olivat ohi.

 

Tänään kun olen herätellyt itsestäni Alma Tomua  (sitkeästi se tuntuu olevan hävöksissä) huomaan siivouksen olevan sen kaltaista pakkopullaa, ettei vähä mitään. Nyt onneksi matot tuulettuvat ulkona. Lattiat olen pyyhkäissyt pystyluutulla ja pölyjen pyyhkimisen aloittamiseen vaadin ainakin bloggailun verran taukoa. Kun ikkunalautapölyjen paksuus on sitä luokkaa, että niihin voisi viestejä kirjoittaa, on korkein aika tarttua toimeen, niin tai luutuun.

 

Eletty kesä on juoksuttanut silmieni katseltavaksi eläimellistä menoa. Isoja yllätyksiä. Äkillisiä kohtaamisia. Pulppuavaa elämäniloa. Peurasta se alkoi.

Sitten oli vuorossa jänis.

Säpinää kuvatessani mieleni minun tekevi ja aivoni ajattelevi, että olisipa ollut somaa uskaltaa hepan selkään. Pelkuruus voitti ja jäin ruohonjuuritasolle kameroineni. Nyt kyllä pikkusen harmittaa. Sillä maisemat korkeammalta olisivat olleet messevämmät, niin minulle kerrottiin.

 

Aika on kummallinen käsite. Nyt vasta olen enevästi alkanut ajatella, kuinka rajallista se on. Varsinkin kun huomaan kuinka vaikeaa on elää tässä hetkessä. Tulee surruksi tulevia ja menneitä, vaikka tietää, että nyt on aika. Nyt on hetki. Minun aikani. Mistäkö nämä juolahtivat mieleeni? Olimme tulossa autolla kotiin ja yhtäkkiä maantielle eteemme, noin viiden metrin päähän konepelliltä hypähtää kookas hirvi. Sarvet vaan heilahtavat, kun se toisella loikalla on kadonnut metsän uumeniin. Ehdimme huutaa ja huokaista, kunnes näemme toisen hirven tulevan perässä. Silloin oli auto jo pysähtynyt ja hirvi palannut takaisin metsän reunaan.

Kotona ajattelen. Jos me olisimme tulleet kaksi sekuntia aikaisemmin paikalle, tai hirvi olisi tullut myöhemmin. Kun nuorin matkalainen toteaa, ämmi, oli se aikamoinen seikkailu, totean; oli se!!

Ensi kerran kerron siitä suuresta kalansaaliista, niin, tai jostain muusta, mutta sitä ennen ystävät; Tarttukaa hatkeen!