"Linjuriauto on maantien ässä, sinne nyt olen pyrkimässä. Kättäsi heiluta auton tullen, kyydin se antaa sulle.."
Jotenkin tuohon tapaan ne vanhan laulun sanat menivät. Niitä rallattelin hiljaa mielessäni yöbussin hämärässä. Kahdeksan tuntia matkaa pimeällä rantatiellä, jota täplittivät valoillaan Närpiö, Kristiinankaupunki, Vaasa, Pietarsaari, Uusikaarlepyy, Kokkola ja Raahe. Siinä ehti jo puutua istumalihakset, ajatteluelimistä puhumattakaan. Ja kun uni toiveistani huolimatta ei suostunut tulemaan, olin niin sanotusti kypsää kamaa, kun isosyssi otti aamulla minut hoiviinsa.  Vastaanotto sulatti sydämeni. Minun ei tarvitse, kuin laittaa silmät kiinni, maistan suussani vastasavustetun siian maun. Aah!



Välimatka pakottaa sisarukset harvoissa tapaamisissaan syväluotaamaan elettyä elämää ja tapahtumia tavalla joka on ainutkertaista. Eletyn elämän historiaa, tulevaisuuden näkymiä ja tunteita käsittelee ainutkertaisemmin, kuin tajuten , että tämä hetki on lahja josta minun on nauttiminen tässä ja nyt ja pitkäksi aikaa eteenpäin. Ja kun sanat lakkaavat taipumasta lauseiden muotoon, kosketus jatkaa siitä, mihin ei vuoropuhelu yllä.



Etäisyys lähtöpisteeseen hämärtyy ja lähtijän taakka kevenee vierailukohteeseen tultaessa. Kiinalaisen ravintolan näköalaikkunoista katsoin Raahea ympäröivää monimuotoista maisemaa, tehden havainnon kuin ensi kertaa elämässäni, huoleni olivat kaikonnneet niitä korkealta katsellessa. Siitäkö lienee myös kysymys myös Lapin tuntureilla, ajattelin, joilla olen huomannut enevästi viihtyväni. Kaukaa ja korkealta katsottuna oman pienuus maisemassa on peräti tervettä havaita.



Kohtaamiset on luku sinänsä. Eläytyvää ymmärrystä on vaikea vastustaa, niinpä koin tulleeni kuulluksi ja ymmärretyksi ja iloitsin jokaisesta yhdessäolon hetkestä. Toivon, että vuorovaikutus oli molemminpuolista, sillä sanoohan suuri kirjakin, antaessan saa..



Kotiin palasin matkalaukku muistoja pullollaan ja ihanaa oli huomata, että myös täällä päässä elämää minua oli odotettu. Väsynyt matkaaja syöksyi lakanoiden väliin ja nukkui sikeimmät kaksi tuntia, mitä pitkään aikaan oli nukkunut. Selkäsärky oli oikeastaan pieni hinta matkasta, ja buranalla kevyen liikunnan kera toivon senkin asettuvan arkisiin uomiinsa.



"Olen polkuni päässä, tuhansistani erään ja niitä on täynnä maa..."