Toivoin rauhallista joulua. Kannattaisi aina huolellisesti miettiä mitä toivoo, sillä joskus toivomuksiin vastataan ruhtinaallisesti, vaikkei kuitenkaan toivomallamme tavalla. Usein toivomme valkoista joulua, sehän ei täällä toteutunut vaikka aattopäivinä näytti todella lupaavalta. Taivas ujutti alas vuorotellen lumi ja räntäsadetta. Räntäsade piiskautui alas suurina tiskirätin kokoisina tolloina,  joita oli ilma sakeanaan.

Lumisade vaihtui vesisateeksi ja pyyhki mennessään viimeisenkin lumen rippeen maan pinnalta. Jouluaaton raikas ja kuulas ilma kirkasti mielen jouluiseksi. Hautausmaalla paloivat sadat kynttilät ja mieli lapsen oli hellä niin.

Joulupäivän saavutukseksi voin kirjata kaikki rajat ylittävän teeveen katselun. Enhän voinut jättää Ylpeyttä ja ennakkoluuloa katsomatta, vaikka kumppanini kommentoi intoani sanomalla; taidat osata jo vuorosanatkin ulkoa.

Joulupäivän iltana, kinkun sulatuskävelyllä saattoi ihailla taivaan tähtien lisäksi naapurin tähtisadetta korkealla puussa. Joskus tärähtänytkin kuva vetoaa mielimaailmaan. Tapanina jouduimme tuulitunneliin. Esimakua siitä saimme parvekekuusen muodossa. Se makasi pitkin seinää apean näköisenä ja alati lisääntyvät puhurit pitivät sen jatkuvasti makuuasennossa. Aiottu jouluateria sukulaisten kesken peruuntui sähkökatkokseen. Ne joiden puhelimet toimivat tiedottivat puiden kaatumisesta teille ja kattojen päälle. Luontoäiti näytti voimansa. Aika nopeasti sähkön puuttumisen huomasi. Pirtti alkoi kylmetä. Lämmin ruoka pysyi unelmana. Ei kahvia. Puhelin mykistyi ja nettikään ei toiminut. Siinä mielessä toiveeni rauhaisesta joulusta toteutui. Mutta ulkona jatkoi puuskainen tuuli mylvimistään.


Arkiaamun valo paljasti myrskyn tuhoja kaikkialla. Naapurin katolla lojui kaksihaaraisen mäännyn oksa. Toisen naapurin pihasta kaatui tiheöoksainen kuusi tien päälle. Auttajat elivät kiireisiä aikoja.

Ajattelimme lähteä katsomaan mitä mökillä on tapahtunut. Mökkitiellä saimme jo esimakua tulevasta.


Kaksi puuta makasi sähkölinjan päällä ja kaatuneita puita metsässä sikin sokin.


Moottorisahaa tarvitsimme, ennen kuin oli mitään asiaa ajaa eteenpäin.


Myrsky ja mylväys. Länsituuli oli tehnyt selvää jälkeä. Pystyssä olevat puut huokailivat, humisivat ja paukkuivat tuulen puuskan osuessa niihin. Puiden latvat pyörivät kuin mikserissä. Katselimme voimattomina myrskyn jättämiä jälkiä. Mitä me täällä voisimme tehdä?
Päätimme lähteä kotiin.

Mitä opimme tästä? Seuraava hankinta kotiin on pieni kaasuliesi ja ainakin kaksi hyvin valaisevaa taskulamppua. Näihin ajatuksiin päättää kuvittelija terveisensä länsirannikolta.

Hei, kerrothan miten sinun joulusi sujui?