Makaan riippukeinussa vanhojen omenapuiden oksiston katveessa. Puun oksat kiertyvät alas, sen ryhmyiset, käsivarsilta näyttävät oksat ovat kiertyneet ylleni antamaan turvaa ja lämpöä. Kuin sukupuu, levittäytyy omenapuu ylleni. Suljen silmäni ja kuuntelen tuulen kuisketta. Se puhaltaa järveltä, se on temmannut mukaansa kesän tuoksun, kietonut siitä soman paketin ja leyhähtäen kulkenut ohitseni. Miten nopeasti aika kulkeekaan? Aiemmin vilahtelivat päivät, nyt viikot ja kai lopulta kuukaudetkin saavat siivet selkäänsä.



Saunomista, uimista, kalastamista ja syömistä. Arvatkaapa onko kesä ollut suosiollinen ryhtiliikkeelleni? Kiitos toinen toistaan ihanimmista kunnon kohotus-ohjeista, tosin ne ovat jotenkin valuneet mielestäni kuin vesi hanhen selästä. Kuulottimeni ovat hukanneet neuvot runsaan mansikkasadon myötä ja kermavaahdon sekaan sulokkaasti  kadoten, pyöräyttäen niistä makoisan kakun. Eikä nyt ole kysymys yhdestä kakusta, vaan useammasta sellaisesta.



Onneksi olen löytänyt uimisen ihanuuden uudelleen. Kuin hylje olen polskinut veteen, joko saunasta tai muuten vaan tuomaan päiviini elämää. Sillä nyt on uimisen aika.
Olenkin yllättäen löytänyt itseni pohtimasta käsitettä päiviin elämää uudelleen ja uudesta vinkkelistä. Kenen elämää oikein elän? Kenen ehdoilla? Olenko itsekäs, jos määrittelen liian tarkkaan elämiseni ja olemiseni rajat? Minä, minua varten, vai jotakuta muuta varten? Onko omaehtoinen elämä huippuitsekästä, vai olenko jo syntymässä saanut kohtalaisen määrän huonoa itsetuntoa. Pitäisikö lakata riippukeinuttelu kokonaan, se tuntuu lataavan minuun ennätysmäärän pohdintaa..



Olin ajatellut pitää kunnon kesätauon, mutta vuodatus päätti puolestani tauon pituuden, Seikkailin vähäsen blogistaniassakin, mutta palasin juurilleni. Vuodatuksen voima on sen koukuttavassa sanassa, vuodattaa. Täälläpäin yleisesti tunnettu käsite, vuodattaminen, sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu. Ehk' ei mitään järkevää, mutta näin kuulee omat ajatuksensa paremmin. Kun kirjoittaa ne blogiin. Ei mitään Tolstoin kaltaista, vaan pientareen varren pörinää.



Mustikkasato alkaa olla pian poimittavassa mallissa ja mikäs sen somempaa, kuin sutata suu siniseksi. Tiesittekö muuten ettei valtiovierailuilla tarjota mustikkaa syystä ettei hampaat näyttäisi siniseltä? Asia huvittaa minua jostain syystä. Lapsenmielisellä on pienet huvit.



Potkaisen riippukeinuuni vauhtia lisää. Suljen silmäni ja kuuntelen heinäsirkkojen sirinää.
Unelmissani poimin ahon laidasta suuhuni mansikan. Hymyilen kesälle.