Muistatteko sadun, jossa tyttö ja poika kulkevat kotia kohti tähden johdattamana? Kun tähti vihdoin pysähtyy ja jää vilkkumaan koivun oksien lomassa, tietävat lapset löytäneensä kotiin. Sadun lumo on säilynyt mielessäni.

Koivu on kotimaamme kaunis symboli. Kesä ja valkorunkoiset koivut ovat tärkeä osa Suomen luontoa. Kodin tai mökin pihapiirin koivut ovat kuin osa perhettä. Sen kasvua kevään hennosta vihreydestä syksyn väriloistoon seuraan aina mielenkiinnolla.

Olimme jo kauan tarkkailleet koivua sillä silmällä. Kestääkö se vielä seuraavan tuulen ja tuiverruksen? Ja jos se kaatuu, kaatuuko se mökin vai saunan päälle? Kunnes toimeksisaapa sanoi päättävästi, nyt se kaatuu. Olin mukana, ns.henkisenä tukena, kun koivun kaatopäivä valkeni. Koivu seisoi harmaassa maisemassa oksiaan riiputtaen, aivan kuin se olisi tiennyt kohtalonsa. Halusin kuvata koivun kaatoa, mutta en ollut tietoinen toimenpiteistä jotka edelsivät tätä tapahtumaa. Koivu oli kasvattanut oksiaan toispuoleisesti joten minäkin ymmärsin sen kaatuvan oksien painosta väärään suuntaan. Ensiksi sahattiin puun kylkeen 'suu', suuntaan johon puun oli tarkoitus kaatua.

Sitten metsuri sahasi puun poikki suupielestä toiseen.

Seuraavassa vaiheessa metsuri laittoi sahattuun kohtaan vänkärin jota painamalla puu alkoi kaatua. Hetken päästä kuului vain humahdus ja koivu oli kaatunut.

Puu kaatui täsmälleen oikeaan suuntaan ja aikaan, sillä puu oli aikas laho sisältä.

Moottorisaha lauloi sahamaista lauluaan. Oksat katkottiin, ja raahattiin nuotioon palamaan. Polttopuita kertyi iso kasa ja vielä isompi kasa odottaa halkomista. Puun kaataminen tapahtui kreivin aikaan, sillä kovin montaa myrskyä puuvanhus ei olisi enää kestänyt.

Koivun kaaduttua sen varjossa ollut kataja ryhdisti itseään.

Mutta miten käy nyt sadun tytön?  Ohjaako tähti hänet kotiin oikean koivun luo? 

Lainaan Juha Tapion sanoja: "Kaksi vanhaa puuta sateen pieksämää", jäi vielä paikalleen.  Ja tyttö toivoo että, "ne kestää tuulen ja jään.."