Matkalaukut on taas kerran tyhjennetty ja pesukone laulaa omaa lauluaan. Kuvittelija on tullut kotiin. Niin, Lappi. Mitä kaikkea siihen sanaan sisältyykään? Muistan, miten puurajan yläpuolella käännyn katsomaan, harras huokaus kohoaa rinnasta ja hengitys tasaantuu. Etelän ihminen opettelee hiljaa kiirehtimisen taitoa, osaksi sen opin on kantapää jo omaksuttanut kantajalleen.



"Nyt met istahtamma poutun nokhan ja keitämä kahvit. Viheltelemä vähä ja kattoma järven yli tunturhin."

Kuvittelija ymmärtää vaivaiskoivun puhetta. Silkkivartisen kiemuraisena se työntyy sitkeästi esiin maasta. Se perustaa ympärilleen perheen ja levittäytyy tunturin rinteille. Sitä ei estä hallat, ei harmit tai muut, ainoastaan hallamittari riisuu siltä paikoitellen lehdet, mutta kannustan sitä jatkamaan elämää, nostaen peukun pystyyn. Kerään evääni reppuun ja työnnyn uudelleen taipaleelle, vaikka patikat valittelevat eilisen vaelluksen jäljiltä.



"Silmät sirrillänsä met vahtaamma maailmaa yötä päivää, sillä meijän naamat on ryppysekki ko  vanhat pottusäkit."

Tämä hetki pois arkisista askareista on sielun lepoa, parasta mitä Luoja voi lapselleen tarjota. Huomaan polvieni vaistomaisesti koukistuvan kun näen kukan jota ryhdyn kuvaamaan ja polvien kivusta välittämättä asetun märkään sammaleeseen.



"Kyllä meijänki silti pitäs ymmärtää, että heinäkuussa kuiten sais jo toiset villahousut laittaa pyykkinarule tuultumhan."

Kiviä jaksan ihailla. Luulenpa niissä hohtavien lukemattomien värisävyjen kertovan minulle, miten elämäkin on toisinaan niin rikasta yltäkylläisyydessään ja miten harmaassakin voi olla aivan uskomattomia sävyjä. Vain asentoaan muuttamalla on kaikki käden ulottuvilla, maa, taivas, vesi ja miten pieni on ihminen tunturissa. Sillä sumu yllättää meidät ja se siivittää askeleidemme poljentoa.



"Mietimmä, että vaikka son kohta talvi ja sen kanssa saapi taajoa, niin tätä emmä vaihtaisi mihinkhän."

Kun tapaa tunturissa pesunkestävän savolaisen, joutuu satakuntalaisena laittamaan dataa aivopäätteellä nopeasti uuteen järjestykseen. Vaikka vastuu puheen ymmärtämisestä kuulemma onkin kuulijalla, ei  se suuremmin haitannut sillä nauru sai sisuskaluni värähtelemään

Seuraavaksi lähdimme ylittämään rajaa....



"Ko veet ja taivhat makkaavat siniset vattat vastakkain, met Lapin ihmiset havahumma: sonki kesä taas"


Lainaukset Tunturi-Lapin Kesä ja Ruska lehdestä/ Katja Keskitalo