Miten kukaan koskaan on voinut ilman päiväkirjamerkintöja kirjoittaa muistelmiaan. Kuvittelijalla on ainakin niin lyhyt muisti, ettei sen varaan voi mitään tiedonsiirtoa laskea, ellei muistelmat sitten tarkoita niitä asioita jotka oikeasti muistaa. Ja mitä muistot ovat? Onko muistamani tapahtumat tosia, joihin oma mielikuvitukseni on lisännyt omat mausteet?Tämä asia pläjähti päähäni kun selasin valokuviani menneen vuoden ajalta. Kuvat toimivat erinomaisesti muistin virkistäjänä, sen huomasin. Tavastani kuvata ympäristöä on tullut iso osa minua. Tämän pitkän ja polveilevan aasinsillan kautta palaan valokuviin.
Joulukuu 2011
Tapaninpäivän myrsky



Tapaninpäivän jälkeisenä päivänä meille selvisi myrskytuhojen laajuus. Säästyimme ihmisvahingoilta, mutta mökille ei ollut mitään asiaa ilman moottorisahaa. Tapanina todentui myrskyn voima, tuuli puhalsi puuskissa, vinkui ja vihelsi. Kahdeksan tuntia sähköttä oli kokemus joka opetti kunnioittamaan tuulen voimaa. Puhelimen mykistyminen saman aikaisesti osoitti miten hauras on tämä maailmamme, luonnonvoimien näyttäessä kuka kukin on



Tammikuulla on jo vähäsen lunta ja kuvauspäivä lumisateesta harmaa. Tuttu koski mökkitien varrella vetää puoleensa. Uusia kuvakulmia haen, vaikka kengissä on lunta, paleltaa ja kotiinkin voisi jo lähteä. Sillä lumi sataa vaakasuoraan kasvoihin ja tuulee jäätävästi. Muistaisinko tätäkään tammikuista päivää, ellei olisi olemassa muistia virkistäviä valokuvia?



Helmikuu ja aurinko paistaa jo näin kirkkaasti. Tässä kohtaa ylin jääkerros petti jalkojeni alla ja putosin vesisohjoiseen lumeen toisen jään päälle. Suksien pohjassa oli viisisenttinen kerros jäätynyttä lunta ja matkanteko oli tosi työlästä.



Maaliskuun hiihdosta on dokumentti.



Huhtikuun alkupäivinä kuvaan koskikaran ja vaaroja uhmaten kömmin virtaavan veden partaalle.



Huhtikuun lopussa putsataan lintupöntöt ja jään odottamaan paluumuuttajia kaukaa ja läheltä. Tässä vaiheessa en vielä tiedä, että sinitiainen tulee pesimään pöntössä.



Tomaatin siemenet on jo helmikuulla kylvetty purkkeihin, koulittu ja monin eri tavoin hoivattu. Nyt on toukokuu ja taimet kasvavat kasvihuoneessa.


Jouluruusu on ensimmäistä kertaa talvehtinut ja voi sitä iloa mitä sen kukkiminen saa minussa aikaan.



Kesän airut saapuu tuomaan iloviestiä. Kuvittelija juttelee pääskysen kanssa ja kehottaa tekemään pesän mökin pihapiiriin. Tänä vuonna pääsky ei toteuttanut toivettani.



Kotikoivun pöntössä on jo asukas.



On kesä. Kuvittelija hymyilee koko naamallaan auringolle...



Lapset tulevat kotiin ja äitiemo pörhistää siipisulkiaan.



Syödään mansikoita,



kalastetaan...



kuvataan luonnon ihmeitä.



Metsokin käy kylässä.



Elokuu on ruusujen aikaa. Joinakin päivinä vuodatetaan kyyneleitä.



Kohtaamisissa on aina jotain ainutkertaista.



Syyskuun alkaessa kuvittelija miettii, mikä on seuraava aihe joka saa dokumentaristin minussa (heh-Heh) heräämään.

Mutta NYT paistaa aurinko ja minä lähden ulos. Heippa ystävät!