Runosiivet suhisivat halki virtuaalimaiseman ja toivat yllätyspokaalin kuvittelijalle. Kiitos! Pystiä seurasi toive: kerro kahdeksan asiaa itsestäsi. Rullasin ajatuksiani auki ja kiinni, kunnes sain idean haastajan blogin nimestä. Siispä lähden matkaan runosiivin. Runot ovat kiehtoneet minua aina. Niinpä en voi olla hieman kadehtimatta taitoa, millä runoilijat pystyvät luomaan minulle tuttuja maailmoja muutamin taidokkain säkein. Seuraavista kahdeksasta runosta, olen löytänyt itseni. Jokin osa minussa on vastannut runoon,tai, runo on soittanut sisäistä samankaltaisuutta.

1.Sen, jonka saimme, tuskin saimme ensinkään,
   ja kadotettu tuskin poissa on.
   Hyväili päivä ohimoitasi
   ja yhä hyväilee.
  Ja kuitenkin, kun katson, yö on tullut
   ja sumun kosteus on niemen yllä
   ja vesilintu eilinen
   on vaiti taikka kauas lentänyt.
  
   P. Mustapää
 
 
2.Tämä tunne äkkiä keskellä joukkoa, perhettä,
    kuin olisi poissa, katsoisi syrjästä
    itseänsä ja muita.
    Tämä orpous ja sivullisuus
    ovensuupenkillä istuminen
    mistä se tulee
    mielen yksinäisyys?
 
    Helena Anhava
 
 
3. Sano heti jos minä häiritsen,
    hän sanoi astuessaan sisään,
    niin minä lähden saman tien pois.
 
    Sinä et ainoastaan häiritse,
    minä vastasin,
    sinä järkytät minun olemustani.
    Tervetuloa.
 
    Eeva Kilpi
 
 
4. Ei niin onnetonta päivää
    ettei pientä
    ilonkyventä tarjoa:
    linnun helkähdyksen
    kastepisaran
                            kuurankiteen
   kimalluksen verran.
 
   Ja taas jaksat-
   etkö jaksakin?
 
 
 
5. On valo syttynyt ikkunaas.
    Olet kotona taas.
    Olen kaivannut sinua sinne.
    Ja Pohjantähti on paikallaan.
    Jäät katsomaan.
    Vuo jatkuu. Mistä minne?
 
    Lauri Viita
   
 
6. On monta näyttöä telepatiasta.
    Miksi siis kukaan
    ei kuule tätä ahdistusta
    ja soita.
 
    Helena Anhava
 
 
 
7.Tuon lahjaksi sinulle lähdevettä,
   jossa on kuvastunut pilvi
   ja jossa kuu on välähdellyt.
 
   Helvi Hämäläinen
 
 
8. Koskaan ei ole liian aikaista
    tarttua hetkeen
    ja ihmisen käteen
    avata ikkuna
    nuuhkia sumua
    antaa auringonläikän hiipiä lattialle.
 
    Satu Hassi
 
 Tämä haaste on tässä tarjolla juuri Sinulle. Ole hyvä ja ota mukaasi ja samoin tämä pokaali josta vielä kerran lämmin kiitos Runosiiville!