Auringon kehrä esitti voimallisen kutsun, sitä ei kuvittelija pystynyt vastustamaan. Pakkasen ja viiman kestäväksi pukeutuminen on jo rutiiniluonteinen juttu. Paljon ohuita kerroksia ja päällimmäiseksi tuulen kestävä pusakka, siinä se. Jalat ja kädet on myös tuuvattava lämpimiksi. Sitten matkaan. Aurinko sinnittelee keskipäivän jälkeen hetken järveä reunustavan metsän yläpuolella, Se pirskottelee pitkiä varjojaan jäälle ja leikittelee lumikiteiden kanssa valaisten niitä saaden ne loistamaan sädekehien tapaan.

Naurahdin ääneen huomatessani, miten rutiini on ottanut minusta vallan jo mökilläkin. Tarkistetaan lintujen ruokinta-automaatin siementilanne. Pysähdytään ihastelemaan näkyvää maisemaa ja tuiskastaan lumilapiolla porraspuu ja sen tienoo puhtaaksi. Naskartelija sytyttää tulen hellaan ja kuvittelija vetää lakin syvälle päähänsä ja kulkee järven rantaan. Huomaan miten aurinko paistaa vastapäätä olevan saareen rantaan ja tarvon sinne.

Matkalla nappaan kameran laukusta ja kuvaan palasen vanhaa sinistä taivasta joka on tullut esiin repaleisen verhon takaa. Totean ääneen: hyvä juttu, ja lisään, monta päivää jo oletkin kuurupiiloa kanssani leikkinyt. Pääsen  saaren suojaan ja huomaan viiman hellittäneen. Auringon lämpö saa kuvittelijan riisumaan vanttuunsa ja tarttumaan innolla kameran kahvoihin. Luontoäiti on ylen antelias lahjoissaan. Katson miten lumikidemöykky on tehnyt itselleen riippukeinun auringon lämpöön ja valoon. Klik.

Kuvaan lumisiiliä puun oksalla ja


Tämä näky lisää turvallisuuden tunnettani, joten en voi sitäkään kuvaamatta voi ohittaa...

Talvi tekee minusta jäljittäjän.  Näin ne risteytyvät maailmassa monet polut. Tutut ja toisilleen tuntemattomattomat tallaavat omat merkkinsä maan kamaraan.

Mielenkiintoista huomata etten kulje yksin poluillani. Jään päällä oleva suppulumi on jäätynyt ja sen päälle on satanut uutta lunta johon saan jättää omat kulkumerkkini. Aurinko kiertyy hitaasti laskien metsän taa. Sen lämmittävä vaikutus katoaa välittömästi. Vanttuut on laitettava nopeasti käteen ja suunnattava takaisin mökille. Termospullokaffeet kirkastavat mielen. Kevättä on jo ilmassa, naskartelija tuumaa. Sinäpä sen sanoit, vastaan. Kuvaan vielä auringon viime säteet omenapuun oksilla. sitten olemme valmiit lähtemään kotiin.

 

Kotona minulla on tavattoman viluinen olo. Makaan sohvalla monen peiton alla, mutta vilu ei vaan jätä minua rauhaan. Naskartelija lämmittää minulle kuumaa mehua. Ei olisi pitänyt riisua vanttuita pakkasella, ajattelen itsekseni.


 

Aurinkoisia päiviä elämäänne toivottelee Kaanon!