Tänään kansainvälisenä sananvapauspäivänä ajattelin minäkin kantaa korteni kekoon. Ensimmäinen ihminen jonka sananvapautta ihailin/tarkkailin oli edesmennyt äitini. Hän kasvatti mestarillisesti perhettään sanan voimalla. Ei mitään lempeää nyyhkettä, vaan rohkeaa kannanottoa aiheesta kuin aiheesta. Selkeästi, kohti tulevaa tekstiä jota ei käynyt kiistäminen, niin käsittämättömän oikeassa äiti useimmiten oli. Koko katras oppi tuntemaan sanan mahdin, ja luulenpa, että tämä perintö on siirtynyt jo toisen sukupolven käyttöön, niin hyvässä kuin pahassa.

Sanasta miestä sarvesta härkää.



Autossa istuvan mietteet sekoittuvat moottorin tasaiseen huminaan. Kysyn naskartelijalta, miten hän ymmärtää edellä mainitun viisauden. Vanha kerran päähän taottu oppi ei sieltä niin vain häviä. Piti olla sanojensa mittainen, oli sitten mies tai nainen. Oppia pysymään sanojensa takana, eikä ensimmäisen tilaisuuden tullen liittynyt takinkääntäjien kastiin. Entäs sitten, kun oikeasti huomasi mielipiteensä muuttuneen. Kun elämä opetti, että mustan ja valkoisen lisäksi maailma on eri harmaan sävyjä pullollaan. Ei lainkaan oikeassa olemisen, vaan eri suunnasta katsomisen vuoksi. Olinko kasvanut aikuiseksi, oliko takinkääntö tehtävä julkiseksi, vai pitikö siihen pikkuhiljaa totutella ja oliko seuraavaksi jonossa jo tuleva ajatuksen/ suunnan / mielipiteen muutos? Sanasta naista.

Sä olet mun idoli



Televisiota vähänkään seuranneena, ei voi välttyä kohtaamasta nykyajan idoleita.Nuoria, kauniita ja hyvä-äänisiä tyttöjä ja poikia jotka tahtovat idoliksi. Jotkut hinnalla millä hyvänsä, jotkut taidoillaan ja osaamisellaan. Mikä ajaa nykynuoria niin raadolliseen maailmaan? Olla julkkis? Näkyä lehdissä ja televisiossa? Saada nimensä iltapäivälehtiin jossa vahingossa annettu lausahdus, saattaa johtaa kohujuttuihin. Ei nuori voi mitenkään hallita sitä maailmaa. Ja voiko sitä kukaan hallita? Osata tehdä päätöksiä tästä puhun, tästä en ja haluan lukea ensin mitä olet minusta kirjoittanut. Sosiaalinen erakko minussa huutaa ääneen, heidän viattomia silmiä katsellessaan, haluatko sinä todella tätä?

Olkoon teidän puheenne on. on, tahi ei, ei



Joskus kauan sitten istuin Turun yliopiston järjestämässä: Vanhus laitoksessa seminaarissa. Päätöspäivän puheenvuoron piti lehtori Anja Järvi ja se on ikuisiksi ajoiksi painunut mieleni muistiin. Olkoon teidän puheenne, on, on, tahi ei, ei. Koskettava esitys löysi sille sopivan maaperän ja aloin pohtia miten monta kertaa elämässäni olen sanonut kyllä, vaikka sydämeni olisi vaatinut sanomaan ei. Miten vaikeaa on oppia sanomaan ei. Etenkin kun sen voi sanoa niin monella tavalla? Jokainen kyllä sana, jonka sanot toisin tuntien, paketoi sydämesi tiukkaan "vasten tahtoasi-pakettiin"
Olenko oppinut sanomaan ystävällisesti, ei. Sitä en tiedä, mutta oppiminen tuntuu tässäkin iässä olevan jatkuva prosessi.

Olen yrittänyt oppia elämään itseni, ajatusteni ja perheeni kanssa. Joinakin päivinä tunnen onnistuneeni, mutta takaiskutkaan eivät ole vetäneet mattoa jalkojeni alta , sillä

Oma sika, oma taikina.



Hyvää sananvapauspäivää toivottelee Kaanon