"Lumi on jo peittänyt, kukat laaksosessa
järven aalto jäätynyt talvipakkasessa.
Varpunen pienoinen, syönyt kesäeinehen,
järven aalto jäätynyt talvipakkasessa."

 

Lintujen talviruokinta aloitetaan yleensä varhain. Jos se jostain syystä viivästyy, osaavat linnut ilmoittaa asiansa melko selkeästi. Ensin ne lentävät keittön ikkunan taakse kuikuilemaan ja kurkkimaan sisään. Jos edellinen vihajaileva pyyntö ei tuota tulosta, esitetään seuraava vetoomus olohuoneen ikkunan takana. Viimeinen pontevampi yritys tapahtuu makuuhuoneen ikkunalla. Silloin lintu koputtaa nokallaan ikkunaan aivan kuin se sanoisi, no, mikäs nyt on? Naskartelija teki pyynnostäni linnuille isomman ruoka-automaatin ja toisen jonka veimme mökkilinnuille.

Jännityksellä odotin kamera kädessäni miten mökkilinnut ottaisivat vastaan uuden pikaruokapaikan. Harjakattoinen malli ja kahdelta puolelta avautuva katettu ruokailupaikka oli mielestäni tarkoituksenmukainen. Ripauksen ylellisyyttä tarjosi ikkuna, josta saattoi laskea siementen kulutuksen kauempaakin.
Väsyin kuitenkin nopeasti tuijottamaan hiljaa omenapuun oksalla pyörivää linturuokalaa. Taitavat syödä meidät perikatoon lausahdukselle naurahdin. Kato nyt, ei linnun lintua, sanoin pettyneenä. Odotetaan ja katsotaan, kuului vastaus.

Seuraavalla kerralla yllätyksekseni linnut olivat muutamassa päivässä tyhjentäneet automaatin auringonkukan siemenistä..Tiaiset lauloivat kuorossa nälkämaan laulua ja meille tuli kiire täyttää automaatti uudelleen. Mökkilinnut käyttäytyivät muutenkin taajamalintuja rohkeammin. Saatoin metrin päästä kuvata laudalla ruokailevia lintuja, niiden suuremmin siitä häiriintymättä. Joskus ne leikkivät kanssani. Kun seisoin lähellä ne lähtivät lentoon niin läheltä minua, että tuntui kuin siipisulat olisivat pyyhkäisseet poskeani.

Sinitiaiset pitävät kovista rasvoista. Uskoisin silti tinttien kolesterooliarvojen olevan kutakuinkin kohdallaan, sen verran liukkaasti ne lensivät tiehensä palatakseen hetkessä takaisin talipallojen kimppuun.

Tämäkin ihme linturuokalassa nähtiin. Punatulkku on kuitenkin melko arka lintu, ja salli kuvattavan itseään vain salaa. Toisin kuin tämä ystävämme:

Hömötiainen teki tuttavuutta aivan toiseen tapaan. Se söi jopa kädestä muutaman siemenen. Tätä ihmettä en ehtinyt kuvata.

Kun talvi sitten saapui ja pakkanen paukkui nurkissa, pörhistivät tintit sulkansa koholleen. Miten ihmeessä ne oikein tarkenevat, mietin?

Z.Topelius on sanoittanut Valistuksen laulukirjaan Varpunen jouluaamuna. Joululaulu on näinä päivinä alkanut puhutella minua uudella tavalla.
 
"En mä ole, lapseni, lintu tästä maasta,
olen pieni veljesi, tulin taivahasta.
Siemenen pienoisen, jonka annoit köyhällen,
pieni sai sun veljesi, enkeleitten maasta."