Aikainen valmistus ei ole koskaan pahitteeksi, on elämänohje, jonka olen napannut äitini ehtymättömästä sananparsi- kokoelmasta.
 
En ole ollenkaan viime-tippa-ihminen. Joskus olen sitä yrittänyt ja muistan kyllä miten kirsikat levisivät liemineen pitkin keittiön lattiaa. Miten pullat paloivat ja monitoimikone jauhoi hasselpähkinäpussia, kun olin ensin kipannut pähkinät roskikseen. Ehkä tätä selittää myös vähäsen se, etten pohjimmiltani ole pikkuleipien leipojatyyppiä. Niiden valmistaminen vaatii minulta aika paljon, kuten rauhallisen yöunen ja mielen, ei mitään häiriötekijöitä viiden metrin säteellä ja himpun verran innostustakaan ei olisi pahitteeksi. Tänään se pipari-ihme sitten tapahtui. Nyt ne on leivottu ja paistettu. Ja kokki on yhtenä kappaleena. Iloitkaamme siitä.
 
 
 
Koti on kuin kolme päivää ennen joulua,
sillä olohuoneen pöydällä odottaa itseään seuraava rutistus, joulukortit. Joulukorttien teosta pidän, osoitteiden kirjoittamisesta en. Siellä ne odottavat koska inspis iskee.

Hyppää ja hoosaa ja työt mahtuu toosaan.

Joulutonttunäyttely herätteli minussa uinuvan lapsen, eikä sen kauaa tarvinnut herätelläkään, sillä lähestyvä joulu pitää lapsenmieleni valppaana. Alkunäkemys joulutontuksi muuttui kuin sen entisen sadun hiirellä, joka oli kissalla räätälinä. Rautalankakehikon ympärille kiedottu pumpuli ja sukkahousuista leikattu vartalo aloituksena, ompelin suu supussa tonttua, joka alkoi saada uutta muotoa valmistuessaan. Esittelen teille Nanukin, pojan josta piti tulla tonttu. Tuolla se istuu ikkunalaudalla ja naureskellen seurailee kirjoittajan joulupuuhia.

Laiska se joka töitään luettelee.

Halkopinotaide on se taiteen laji jota olen harrastanut mökkipäivinä. Uskokaa tai älkää, halkotaide on äärimmäisen terapeuttista. Ensin otan sylillisen halkoja ja sitten asettelen ne mieleni mukaiseen järjestykseen. Kuljen vähän matkaa taaksepäin ja ihailen kätteni töitä. Kunto nousee kohisten ja raitis ilma tunkee sisään joka henkäyksellä. Lopuksi haen kameran ja kuvaan aikaansaanokseni. En välitä kumppanista, joka hyväntahtoisesti naureskellen seuraa touhujani etäältä. On vain minä ja halkopino ja tyytyväisyyden hyrinää.

Pienestä on lapsen mieli hyvä.

Jos on tulossa vuosisadan kylmin talvi, niin kuin ennustetaan, ei hyydy hymy tältä tytöltä.

Kauneus on katsojan silmässä, sanotaan. Näitä halon puolikkaita katselin kauan. Ne toivat mieleeni pelkästään jouluisia asioita kuten,  Amarylliksen sipulin, sydämen tai palavan kynttilän liekin.

 

"Mielessänsä tuntee liikutusta syvää,
kaunista on tehdä kaikkialla hyvää."
 
/Antti Rytkönen Kansakoulun laulukirja 1927