Ensimmäinen katiskankokemiskeikka on takanapäin. Jännitys kiristi sekä saalistajan, että kuvittelijan ilmeet, kun venonen tuupattiin vesille ja ennätyssaalista ennusteleva  kalapönttö kietaistiin mukaan. Oli lupa odottaa suuria, sillä olivathan pulleat ahvenet saaneet kasvaa rauhassa, ainakin meiltä, koko talvisydämen ajan. Laskussa olevat viisi katiskaa koettiin laskemisjärjestyksen mukaan, ensin kauimmainen ja niin edelleen. Oli katiskankokijan ihannesää, taivas pilvetön ja lähestuuleton keli mahdollisti myös kuvittelijalle messevän kuvaustilanteen.



Maisema oli suorastaan graafisen kaunis, mutta maltoin olla huudahtelematta sitä ääneen, sillä vesillä oli runsaasti muitakin liikkujia ja niin kuin olin karvaasti oppinut, vesi kantaa äänet paljon kauemmas kuin osaisi kuvitellakaan.
Ensimmäinen katiska oli tyhjä. Sille haettiin välittömästi uusi kivenkaula jonne se laskettiin kera onnekkaiden toivotuksien.



Ja sitten se tapahtui, seuraavassa katiskassa kuhisi pulleita ahvenia.
No niin. tiedättekö miltä tuoreista ahvenista tehty kalakeitto maistuu? Minä tiedän. Nam! Olin miltei unohtanut tämän kalakurmeen ihanuuden. Yksinkertaiset raaka-aineet ja ah mikä maku.



Sillä aikaa kun kalastaja oli perkaushommissa, minä harjoittelin etusormen nopeusennätystä kuvatessani västäräkkiä. Tiedättekö , että västäräkistä vähäsen? Kesä kurkkii ihan nurkan takana?



Muutenkin päivä tarjosi parhaita antejaan. Ystäväni halusivat lentää kameraa ja minua ajatellen oikeaan suuntaan, klik, klik, klik ,klik Ja perään huutelin tervetuloa takaisin.



Lopuksi vanha kunnon kuva-arvoitus, mitä näet kuvassa? Jokaiselle oikein vastanneelle piirrän papukaijamerkin jonka voi löytää seuraavasta postauksestani, silloin kun se ilmestynee...

Ihanaisen aurinkoista sunnuntai-iltaa kaikille!