oikeasti eksyisin metsään? Olisiko minulla edellytyksiä toimia niin, että selviytyisin siellä yön yli? Näitä tällaisia tulin ajatelleeksi kun kuuntelin radiosta muistihäiriötä sairastaneen ikäihmisen eksymisestä..Olisiko selviytymiseni eväät paniikkiin joutuessani sen paremmat, kuin edellä mainitun vanhuksen? Entä jos etsinnät kestäisivät yli vuorokauden? Mitä osaisin tehdä? Nuotion tekeminen ulos onnistuisi jos minulla olisi taskussani tulitikkuja. Mutta jos tikkuja ei olisi, onko totta, että kahden puun yhteen hankaaminen sytyttäisi tulen?



Nälkäisenä tai janoisena ruuan etsiminen metsästä olisi näin  puolukkaaikaan kohtuuhelppoa. Mustikoitakin saattaisi löytää ja tietysti sieniä, mutta voisiko suppilovahveroita syödä raakana?



Vihreää syötävää löytyy metsästä yltäkyllin, eikä tarvitse vielä laittaa joukkoon puolet petäjäistä, kuten Saarijärven Paavo aikoinaan.



Lapsena syötiin ketunleipää mielettömät määrät, eikä oksaalihaposta puhuttu silloin sanaakaan. Ja hyvältä maistui.



Entä kun tulee yö? Osaisinko hakea turvallisen ja sateelta suojatun paikan kaatuneen puun suojasta? Tehdä kuusen oksista itselleni tuulen suojaisen seinämän ? Antaisiko sammalmatto pehmeän pohjan makuualustaksi.



Näiden kuvitelmien keskelle aurinko sytyttää säteensä. Se kultaa katinliekokunnaat hopean hohtoisiksi. Se saa minut havahtumaan eksymisen sokkeloista tähän päivään ja tähän hetkeen. Sieniä on nyt todella paljon, joka askeleella olen astua suppiksien päälle. Olen päättänyt pitää kiinni kahdesta sienestämisen perussäännöstä. Perkaa sienet heti metsässä. Älä hamstraa, kohtuus kaikessa!



Saaressa ei onneksi pääse eksymään. Mutta olisiko pöllömpää kantaa tulitikkuja taskussaan? Niin ja toimivaa kännyä? Käännyn naskartelijan puoleen kysyen, opettaisitko minut käyttämään kompassia?Miksi, hän kysyy. Mumisen jotain epämääräistä vastaukseksi ja kumarrun jälleen suppilovahverolöytöni puoleen.

Mitä tapahtuisi jos sinä eksyisit metsässä?