Niinpä vaan vierähti blogini kaksivuotispäivä ohi huomaamattani. Olenpahan pyörinyt näillä poluilla jo lähes viisi vuotta. Tytär innosti ja kannusti minua, kyllä sinä opit virtuaalimaailman saloihin. Mustarastas- blogini ensimmäiset kommentit tuottivat hiuksia nostattavan tunteen, hei joku lukee tätä. Onpa ihanaa!
Kun Kaanon alkoi kuvitella, ajattelin muuttaa blogiani kuvapainotteisempaan suuntaan. Mutta minkä seepra raidoistaan pääsee? Pian huomasin, että toimin samalla sabluunalla kun edellisessä blogissani. Jos en mitään muuta elämästä ole oppinut, niin ainakin sen että pitää olla itselleen rehellinen.
 
 
Sitten tähän ihmeelliseen virtuaalimaailmaan. Täällä minut valloitti lukemattomat ihmiset. Taitavat kirjoittajat, piirtäjät, käsityöt, ruuanlaittajat, valokuvaajat ja kalastajat. Olen 'tavannut' ihania kissoja ja koiria ja niiden valloittavia omistajia. Vain nappia painamalla löydän itseni maailman eri kolkista.
Teen virtuaalimatkaa Ivalosta Peruun ja auringosta varjoon. Iloitsen ja itken. Ihmettelen ja kiitän. Että sain vielä oppia tämän. Ja sain oppia tuntemaan teidät kaikki te rakkaat blogiystäväni.
 
 
Lyhty valaiskoon alkavan vuoden polkujanne.
Tänä iltana vähän ennen puoltayötä Esko Salminen lukee otteita Eino Leinon Hymyilevästä Apollosta. Koska ensimmäinen runokokemukseni on E. Leinolta, on lainaamani säkeet myös häneltä. Samalla toivotan teille kaikille oikein hyvää uutta vuotta!
 
"Oi, antaos, Herra sa auringon,
mulle armosi kultaiset kielet,
niin soittaisin laulua sovinnon,
ett' yhtehen sais eri mielet.
Ei tuomita voi, ken ymmärtää.
Sävel selvittää, mikä salahan jää,
näin ihmiset toistansa lähemmän vie;
sen kautta vie Jumalan tie."