Eilen olin totaalisesti kypsynyt kipsiin, joka painoi ja puristi ja kiristi ja.. Nyyhkein itsekseni, kuka lohduttaisi Kaanonia? 
Lohtua oli tulossa, minä vain en sitä tiennyt. Olen usein käynyt Kiirepakolaisen blogissa ihailemassa hänen taitavia kuvituksiaan ja nyt en malttanut olla pyytämättä lohtua kuvallisesti, kiittäen jo etukäteen mahdollisesta inspiraatiosta.

Iltapäivällä bongasin virtuaalisen lauluduon sängyni viereltä. Kiirepakolainen koirineen saapui kukkien kera viereeni laulamaan. Mielialani kirkastui huomattavasti ja yhdennäköisyyteni kuvan kanssa on suorastaan hämmästyttävää. Kiitos vielä kerran!

Eikä tässä vielä kaikki, Uuna ja Zilga toivat minulle lisää kukkia. Niinpä sisälläni alkoi soida kiitolliset sävelet. Olette tosi ihania! Nyt kun minun pitäisi jakaa kukat eteenpäin, huomaan sen tuottavan  minulle päänvaivaa. Miten lähettää kukkia kaikille ihanille ihmisille, ketään unohtamatta? Miten sanoa ne sanat, joita kommenttilaatikoissanne kerta toisensa jälkeen tapailen. Sinulle, taitava valokuvaaja, piirtäjä, askartelija, käsitöiden ja taiteen harjoittaja ja kirjoittaja, runoillija jolle sanojen järjestäminen peräkkäin saa minussa aikaan tunnemyrskyn. Miten? Sovitaanko näin, kun tulet tänne, ota kukka mukaasi päivääsi piristämään. Lisäksi löysin tänään runon, joka kolahti minuun täydellisesti. Haluaisin jakaa sen sinun kanssasi.

Ah mikä nautinto,
tuo sanoinkuvaamaton ilo;
tuntea olonsa turvalliseksi toisen seurassa
- kun ei tarvitse
harkita ajatuksia
punnita sanoja
voi vain antaa niiden virrata,
niin jyvien kuin akanoiden.
Kun tietää, että uskollinen ystävä
osaa lajitella ne,
säilyttäen tarpeellisen
ja hyläten lempeästi tarpeettoman.
 
/ Dinah Maria Mulock Craik
 

Ai niin, meinasi unohtua, kipsi poisettiin tänään. Käsi on sen jäljiltä kuin joululimppu. Kipeäkin, taidan mennä köllimään sänkyyn. Hyvää yötä!