Aamuisin minun on saatava puuroa. Höyryävän kypsää, isoista hiutaleista haudutettua kaurapuuroa. Omena, mustikka tai mansikkahillosilmällä koristettua puuroa. Se kuuluu aamurutiineihini. Se on tapa josta en halua luopua. Joskus puuro odottaa minua kun herään. Kuulen astioiden kalahtelua keittiöstä ja jään vielä hetkeksi lepäämään sänkyyn valmiin aamiaisen vallatessa ajatukseni kokonaan. Toisinaan hiivin ensimmäiseksi keittiöön. Laitan hiutaleet kattilaan kylmään veteen keittymään ja istun pöytään nojaten katsomaan ulos. Kiireettömyys tuo iloa arkeen. Minun kalenterini on täynnä silloin, kun sitä koristaa yksi tapaaminen per viikko, vaikka tapaaminen olisikin hammaslääkärin kanssa.

Olinhan tätä kauan odottanut, aikaa, jonka sisällön voisin itse määrittää. Oli oikeastaan yllätys huomata miten hyvin viihdyin yksin. Joskus mietin vakavissani olenko itsekäs? Nythän minulla olisi aikaa vaikka mihin. Vapaaehtoistyöhön, harrastuksiin, itseni kehittämiseen, lepoon. Lepoon. Kellotaulun käänsin seinään päin. Olin väsynyt. Kun työruletti sitten pysähtyi huomasin, miten väsynyt todella olin.

Luonnon seuraamisesta muodostui tapa. Vuodenajat, linnut, kukat, kasvit ja eläimet. Tämän pikkuruisen jussikan bongasin eräänä aamuna kasvimaaltani. Hitaasti mumisten lähestyin pupua ja kyselin siltä onko pupuli kengurun sukua, kun on niin näköinen? Ei vastannut mokoma, vaan säntäsi karkuun. Huutelin sen perään, että minusta ei ole sille vaaraa. Se ei pysähtynyt kuuntelemaan. Pelko. Olemme samanlaisia pupuli ja minä, pelkäämme monia asioita.

Kukkien huumaava kauneus. Tsinnioihin olen tutustunut ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Rapun pielessä ne kukkivat ja ovat avanneet minulle kokonaan uuden maailman. Ne muuttavat muotoa ja lisäävät väriä päivittäin. En saa kylliksi niiden katselusta. Äidiltä jo opin että kukkia pitää kehua. Ja jos ne kehumalla kukkivat, nämä kukat kukkivat takuulla jouluun saakka, tai ainakin marraskuun hämäriin.

Maariankämmekän löysin polkupyöräretkellä. Se kukki metsäisen tien varrella ja sai minut täydestä vauhdista jarruttamaan ja kumartumaan sen puoleen. Orkideakasvissa on lumoavaa voimaa. Pyhän tuntua. On kesän kirkas huomen ja suvi sunnuntain.

Pieni mansikkamaamme yltyi tuottamaan litramäärin marjoja. Satokauden alkuun leivotaan perinteisesti kakku ja tänä vuonna myös satokauden loppua juhlistettiin kakulla. Mansikan ja kerman liitto on kesäkurmeeta parhaimillaan. Makua kielellä ja mielellä.

Ilo. Moninkertainen ilo jonka Zilga on tuonut elämääni. Aamurutiineihini kuuluu käydä tervehtimässä viinirypäleterttua joka päivä päivältä näyttää kasvavan. Terttu on piiloutunut lehtien suojaan ja asetellessani kameraa parempaan kuvauskulmaan muistan kehua ilon rypälettäni. Kasva oikein isoksi ja makeaksi herkuksi.

Pienestä on lapsen mieli hyvä, sanoi äitini. Lapsen mieli on tallella. Ilo on arjen pienissä, suurissa asioissa.

Hyvää tätä päivää!