Olavi Paavolaisen Synkkä yksinpuhelu ja Paulo Coelhon Pyhiinvaellus. Olen lukukokemuksineni kulkenut "yksinpuhelun" jälkeen Santiago de Compostelan tielle. Coelhon Pyhiinvaelluksen innoittaman siemenharjoituksen olen soveltanut omaan käyttööni, kun poljen mökkiä kohti. Autot suhahtavat ohitseni ja rekat lennättävät minut pientareelle, ellen rystyset punaisina pidä polkupyörääni kurssissa eli maantiellä sen valkoisen viivan oikealla puolella. Mielikuvissani harjoittelen kaikki liikenteen äänet kuulumattomiin ja herkistyn kuuntelemaan luonnon ääniä. Alussa se on vaikeaa, mutta vähitellen alan kuulla heinäsirkkojen siritystä. Pikkulinnun säksätys tien laidassa, jossa hän kaiketikin varoittaa poikasiaan kirkkaan keltaisesta polkupyörällä liikkuvasta vaarasta .Mesiangervot ovat aloittaneet kukintansa ja huumaavat tuoksullaan kulkijan. Ja kun vihdoin saavutan joen, jonka yli tie jatkuu, sen solina kaikuu kauan korvissani puhdistaen levottoman mieleni.

Ollos huoleton, tyttös valveill on, laulan ja hymy nousee silmiini kun kasvimaan vahdiksi jäänyt kuva valtaa mieleni.

Senjälkeen kun navigaattori on keksitty meitä umpikujaan joutuneita ja huonon kartanlukutaidon omaavia auttamaan, on kaikki jännitys perille löytymisestä kuin pois pyyhkäisty.

Ystäväni kertoi aikoinaan perheensä kesälomamatkasta joka suuntautui Lappiin ja sen innoittamana päättivät tehdä vielä lenkin Helsingin kautta, ennen kotiin tuloaan. Kun he kolmatta kertaa olivat ryhmittyneet väärälle kaistalle, oli liikennettä ohjaava poliisi hymyillyt aivan kuin olisi ajatellut ja sieltä he tulevat taas, väärää kaistaa ajaen poronsarvet katolla. Minun on niin helppo samaistua edelliseen tarinan ajajaan, sillä niin monen monituista kertaa olen huomannut olevani väärällä kaistalla ja väärällä tiellä, siis ihan hukassa. Mutta koskaan en ole epäröinyt kysyä tietä, sillä ihmiset neuvovat mielellään, kunhan vain ensin rohkaistuu kysymään.

Jokainen ihminen on laulun arvoinen.

Olemme pysähtyneet metsätien varteen. Keltaista valoa vilkkuu ruohojen lomassa, pakko pysähtyä keräämään ensimmäiset kanttarellit. Ne näyttävät hyvältä ja tiedän, ne maistuvat hyvältä. Kesä lahjoittaa antejaan ilmaiseksi.

Ystäväni harrastus on kasvimaan hoito. Näkisittepä sen! Mykistyneenä ihailen salaattirivejä ja kasvimaan monipuolista tarjontaa. Ja sielläkin on tuttu vahti, porkkanan kasvua seuraavat silmäni havaitsevat vihreän unelman keskeltä vieläkin vihreämmät silmät.

Ne silmät kertovat minulle; tänne on hyvä tulla hellettä pakoon.

Lopuksi esitän teille arvoituksen, mitä näette kuvassa? Myönnän, kuva on pikkuisen hutera.

Polkupyöräretki on tehty ja nyt ollaan kotona. Polvet on kuin aladoopia, mutta toivottavasti kuntoiluharrastus alkaa tästä viriämään uudelleen, sillä huomenna olisi tarkoitus taas jatkaa pyöräilyä. Kyllä se tästä...

 

Samalla tavalla kuin maiseman muuttumattomuus antaa voimaa ja tuottaa iloa, samalla tavalla ilahduttaa minua jokainen havainto ihmisen kyvystä muuttua.

/ Olavi Paavolainen