Koettu eilen, julkaistu virtuaalimaailmassa tänään torstaina 1 joulukuuta 2011
Hyvät kanssabloggaajat!
Kuinka hyödyllistä ja mielikuvia avartavaa onkaan kuvitella joulunviettoa komerossa. Miksi muuten niitä ennen joulua kovalla tohinalla siivottaisiin? Vanhoista tavoista on vaikea päästää irti. Siivouskammoisena joudun valuttamaan "verta, hikeä ja kyyneleitä" ennen kuin siivousmasiinani käynnistyy. Senjälkeen kaikki sujuukin lähes leikiten, tai miten sen nyt ottaa..Ensisijainen tarkoitus oli inventaarion luonteinen, toissijaisena hyllyjen pyyhkiminen ja tavaroiden lajitteleminen. Jostain kumman syystä lasten lähtö kotoa ei automaattisesti tarkoita heidän tavaroidensa samanaikaista lähtöä. Jätettyä tavaraa on paljon ja myöhemmin tuotua lisänä, plus vakiasukkaiden vuosikerta ja painoindeksivaatteet.
Pandoran aarretta en komerosta löytänyt, mutta löysin esimerkiksi Elvis-vaatteet peruukin kera, vanhoja filmitähtivihkoja, postimerkkikokoelmia, koulukirjoja, satukirjoja irtolehtipainoksina. Vaatteita ja kenkia eri vuosikymmeniltä. Hattumuotikin oli villinnyt nuorisoa ja keskeneräisiä käsitöitä, jotka oli piilotettu komeron nurkkiin odottamaan uutta inspiraatiota. Istun lattialla tavarapaljouden keskellä muistellen omaa äitiäni jonka keräilyvimmalle aikoinaan makeasti naureskelin. Tässä sitä nyt ollaan puhtaan kaulan kanssa.
Kunnes yhden punaisen laatikon uumenista löysin vanhoja kirjeitä ja enhän niitä voinut lukematta hävittää. Elämäni ja elämäntoverini historia valui silmieni eteen helmeilevänä virtana. Luin ja itkin. Luin ja nauroin. Oletteko koskaan ajatelleet miten paljon ihminen menettää nyt, kun kirjeiden kirjoittaminen ei ole enää trendikästä? Luin asioista jotka olin jo unohtanut. Luin äidin kirjeitä pojalleen armeijaan. Luin isosiskon kirjeitä pikkusiskolle. Luin ja itkin. Luin ja nauroin.
Postikortti on ollut minulle aina osoitus välittämisestä. Kortti, postimerkki ja ajatuksella kirjoitetut lauseet pystyvät tekemääm ihmeitä sielulleni vielä vuosien päästä. No, miten kirjeille kävi? Keräsin ne yhdeksi nipuksi, sidoin punaisella langalla yhteen ja piilotin yläkomeroon nurkkaan odottamaan aikaa jolloin omat tyttäreni löytävät ne. Onnellisissa kuvitelmissani näen heidät ringissä lattialla päivittelemässä mitä kaikkea äiti onkaan säilyttänyt. Sitten he alkavat lukea kirjeitä ja ovat jonkin ajan kuluttua yhtä liikuttuneita kuin heidän äitinsä oli eilen kirjeitä lukiessaan.
Tänään, kun kalenterin luukku avataan sieltä voisi tulla esiin vaikkapa seuraava jouluinen ystäväni kirjoittama runo:
Hyvää Joulua ystävät!
Keveitä askelia ja avoimia silmiä joulukuun päiviinne toivottaa Kaanon kuvittelija.
Kommentit