Ensimmäisen matkani lentokoneessa muistan aina. Lähdimme anivarhain aamulla kohti Helsinkiä. Matka sinne kesti yhtä kauan kuin lento määränpäähän Italiaan. Katselin hämmästyneenä konetta joka näytti mielestäni suurelta säilykepurkilta. Sisareni seurasi vieressä ensikertalaisen reaktioita. Moottoreiden käynnistymisen jälkeen kone 'otti vauhtia' ja pyörät irtosivat maasta, viuuuh matkaan. Satuin katsomaan ulos kun puiden latvat katosivat näkyvistä. Ymmärsin sitä äitiä, joka sanoi lentäjänä toimivalle pojalleen, muista ajaa hiljaa ja matalalla.

Kun kone saavutti lentokorkeuden, pystyin vihdoin ihailemaan kirkasta näkymää koneen ikkunasta. Pilvet allamme olivat kuin pumpulia ja minäkin tuudittauduin pumpulimaiseen oloon. Jotakin meille varmaan tarjoiltiinkin, mutta mitä, sen olen unohtanut. Kunnes kuulutettiin, että turvavyöt pitää laittaa kiinni. Olimme tulossa Alppien ylle ja koin elämäni ensimmäisen turbulenssin. Tuntui, kuin jättiläinen olisi tarttunut koneeseen ja ravistellut sitä. Ilmakuopat tuntuivat vatsassa ja mielikuvitus laukkasi.

Vihdoin kone laskeutui onnellisesti maahan. Sekavin tuntein ajattelin, täältä pitää päästä vielä pois.

Olen tämän jälkeen monesti lentänyt . Koskaan en ole voinut ymmärtää ihmisiä, jotka heti koneeseen päästyään ovat alkaneet nukkua. Olen lentänyt jokaisen koneessa viettämäni sekunnin, nostanut koneen ylös maasta, kaarrellut pilvien päällä ja tuonut koneen kentälle. Uskokaa minua, se on raskasta puuhaa. Lentäminen on turvallisempaa kuin autolla ajaminen, se on minulle kerrottu monta kertaa. Nyt olen antanut itselleni luvan pysyä maassa.

Voi pitää jalat turvallisesti maan kamaralla ja kun oikein riehaantuu voi kokeilla yhdellä jalalla seisomista.

Pidätkö sinä lentämisestä?