Lehtien seasta se katsoi minuun, yksinäinen kukkija. Vetoavasti. Kaihoisasti. Aurinkoa odotteli, kuten minäkin villasukkajalkainen.

Kukkamaani sijaitsee kahden rakennuksen välissä, itään viettävässä tuulisessa rinteessä. Olen usein yrittänyt istuttaa sinne lempikukkiani, mutta turhaan. Kullerot eivät kahta kesää, tai sanoisinko talvea pihassani viihdy. Olen suosiolla luovuttanut ja nostanut käteni pystyyn. Antanut luvan niiden kukkien kukkia, jotka viihtyvät meillä.

Vuorikaunokki ei aseta suuria vaatimuksia viihtymisen suhteen. Kun sain alun näistä, lahjoittaja toivoi etten ainakaan kukkapenkkiin laittaisi. Viisas ohje, jota onneksi noudatin. Nyt ne kasvavat ja leviävät riemulla. Ja niillä on lupa levitä. Kauniitakin ovat ja erittäin kiitollisia kasvamaan.

Ahomansikkaa olen ripotellut sinne tänne ns.paljaisiin paikkoihin kukkien keskelle. Riemukkaasti ne leviävät ja täyttävät aukkopaikat ja myöhemmin kesällä niitä voi poimia suuhunsa kukkamaata peratessaan.

Kärhöihin ihastuin vasta täällä virtuaalimaailmassa, 'kulkiessani' toisten puutarhoissa. Minulla on vasta kahden vuoden kokemus kärhöistä. Jokainen niistä talvehti ja kasvua on havaittavissa. Mutta kuitenkin piti ostaa vielä yksi ja sehän se nyt minua ilahduttaakin, kärhö avasi ensimmäisen kukkansa.

Nyt näkyy paljon valkoista. Vasemman yläkulman kaunotar (nimeä en tiedä) alkaa kukintaansa. Kielot kukkivat. Kanukka kukkii. Hevoskastanjan lyhtyjen alla seisoin kuvaamassa niitä, ne näyttivät tähdiltä taivaalla. Oikean alakulman kukan olen ostanut kauniiden lehtien vuoksi.

Kukat ovat ilon pisaroita!