Lapsuuteni pihamaa oli laaja temmellyskenttä. Kuistin edessä oli laakea iso kivi joka toimi porraspuuna. Käkkyräiset vanhat omenapuut reunustivat pihaa ja kasvimaa oli aidattu alue jossa oli mustaa ja punaista viinimarjaa sekä karviaismarjapensaita. Muutama mansikan taimi oli myös ja hyötypuutarhassa kasvoi porkkanaa, punajuurta, sipulia ja avomaan kurkkua jota viljeltiin lavassa. Ruohon pihasta söi hevonen, mainio ruohonleikkuukone joskaan heppa ei aina ei tiennyt rajaansa.
Olen miettinyt kuinka tiedostamatonta/ tiedostettua on siinä, että ne harvat kukat mitä lapsuuskotini pihalla kukkivat, näyttävät kuuluvan minunkin pihapiiriini kukkijoihin. Ne ovat perittyjä kukkia, tai siksi niitä sanon.
Nyt on sammalleimun aika.
Myös särkynyt sydän kukkii nyt.
Tummaa pionia äiti hoiti ja vaali antaumuksella. Peritty juttu.(Kuva viime kesältä.)
Lemmikin pieni kukka saa aikaan ihastuneita huokauksia. Juhannusruusu kasvoi isoksi syntymäkotini pihassa kiven juurella ja omassani se odottaa juhannusta ja nuppujen aukeamista kasvihuoneen seinustalla.
Etteikö olisi perittyjä kukkia, minulla ainakin on.
Ystäväni innostamana ryhdyin kutomaan nuttuja etiopialaiselle vauvalle, siellä Airan sairaalassa Addis Abebassa otetaan mielellään vastaan vauvoille ja erityisesti keskoslapsille kudottuja villanuttuja. Ohje oli sen verran simppeli, että puikot saattoivat suihkia missä vain. Tyttäreni kutomat sukat pakkasin mukaan nuttu ja myssysetin lisäksi.
Nyt laitan puikot hetkeksi hyllylle, mutta sateiset päivät tarjoavat sopivan haasteen myssy ja nuttutalkoisiin.
Aurinko on tänään lämmittänyt, piti tulla hengähtämään varjoon ja suojaan.
Kommentit