Kanootin kapean vesille työnsin, seuraan nyt majavaa vaeltavaa.
Lastenlaulua tapaillen lähdemme matkaan veneellä kohti määränpäätä, noin seitsemän kilometrin päässä olevaa lampea ja lintutornia. Hyvin varustautuneena, pelastusliivein vyötettynä ja aurinkorasvat vielä nenänpäässä kimallellen asetumme paikoillemme veneeseen ja seikkailu voi alkaa.
Ja päivä on kirkas, täynnä tuoksuja...
Aurinko paistaa korkealta ja kuumasti, onneksi tuli mukaan hellehattu ja on järkevää suojata käsivarretkin. Aurinko heittelee tuhansia timanttejaan tiellemme.
Kuljemme ympäri maailmaa, laukussa leipää ja piimää vaan, jos mua hiukkasen onnistaa, niin uuden ystävän saan.
Olemme saapuneet kapean joen uomaan. Rantatöyräät hehkuvat vihreää valoa iloksemme. Lapsi aloittaa laulun ja me kaikki yhdymme siihen. Lopuksi laulaa hoilotamme isolla äänellä koko porukan voimin. On kesä. Ja loma.
Mä oksalla ylimmällä, oon Harjulan seljänteen.
Vihdoin olemme perillä. Olemme kiivenneet korkealle kalliolle ja kivunneet sen päällä olevaan lintutorniin. Maisema on täydellisen rikkumaton. On autuas olo. Pieni mies ilmaisee saman asian toisin, eihän lähdetä täältä vielä pois.
Takaisin tulomatkalla lapsen laulu vaihtuu räpiksi, siihen ei taitoni riitä. Unelmoin ja tapailen kaikkia mieleeni tulevia kesästä ja sen ihanuudesta kertovia lauluja.
Sen suven suloisuutta, mä milloin muistelen, kun onpi kaikki uutta, mä siitä riemuitsen.
Kommentit