Aiemmin nauroin hyväntahtoisesti äitini uskomuksille, esimerkiksi sille, että kukille pitää puhua. Ne kasvavat paremmin kun niille puhuu, oli äitini vankkumaton mielipide. Kyllähän äidin posliinikukka kasvoi muhkeasti ja kukki lukuisin valkoisin tähtikimpuin ja murattikin versoi ennätyspitkäksi kiertäen katon rajassa ison huoneen ympäri, mutta että puhuakin pitäisi....

Nyt en tiedä enää mitä ajatella edellisestä. No antakaas kun kerron, olen saanut mieheni kotoa lehtikaktuksen alun joskus ammoisina aikoina ja se on ollut kotini vakiokukkanen jo kauan. Keväällä sanoin laittavani kukan vihdoinkin pois. Se on liian iso ja se tarvitsisi ympärilleen paljon tilaa. Lehdetkin ovat nuutuneen laikkuiset ja olin vaan päättänyt luopua siitä. Ensin otimme siitä kuitenkin pienen alun joka heti lähti terhakasti kasvamaan. Perheemme toinen viherpeukalo käytti veto-oikeuttaan ja ehdotti, laitetaan kukka kesäksi kasvihuoneeseen, katsotaan syksyllä sitten mitä sille tehdään. Kukka siis vietiin kasvihuoneeseen keväällä.

1248160788_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ja mitä kukka teki sen jälkeen? Nuppuja, nuppuja ja nuppuja. Lehtikaktuksen lehtien päät ovat täpötäynnä kukkanuppuja. Laskimme, että toistasataa kukkanuppua koristaa kaktusta tänään.

1248161348_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Lehtikaktus on enimmillään tehnyt noin kaksikymmentä kukkaa, mutta nyt se päätti näyttää minulle. Aivan varmasti se kuuli minun tyrmäävän ehdotukseni. Sain vain osan kukan nupuista kuvaan, mutta jokainen kaktuksen lehdenpää näyttää pursuavan kukanalkuja.

1248161680_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Viherpeukalon mielestä kukka haluaa näyttää minulle mihin se halutessaan pystyy.

Mitä opin tästä? Opin puhumaan kukkaiskieltä. Katson ylös ja muistan äitiäni, enkä enää kyseenalaista hänen neuvojaan.

Kuka teistä taitaa kukkaiskielen?