Kotimaani ompi Suomi, Suomi armas synnyinmaa. Siellä valkolatva tuomi ahon laitaa reunustaa.
Tänään olen kulkenyt hyräillen. Lähes kaikki maakuntalaulut jotka osaan ulkomuistista olen laulanut. Vieläkin nuotit jäivät kieppumaan päähäni, joten tästä postauksesta ei tule muuten mitään, ellen pudota niitä säveliä kuvien sekaan. Siis,
On suuri sun rantas autius, sitä sentään ikävöin..
Olin mökillä. Kuljin tutut polut ja pihamaan. Tarkistin lintuemon poikasineen, siellä kaikki hyvin. Neljä hoippuvaista nokkaa aukeni pesässä, emon rahdatessa sinne säännöllisin väliajoin ruokaa.
Joku yksinäinen, eksynyt, joka vilua vaikeroi, jok' on kaislikossa kierrellyt eik' emoa löytää voi..Sun harmajata aaltoas, olen katsonut kyynelein, ens surunsa itkenyt rannallas, mun on oma nuoruutein.
Meillä on oma mökkipupuli. Se tuli taas kylään. Söi ruohoa. Sydämeni iloitsee pienestä vieraasta. En sure ollenkaan jos se löytää lehtisalaattipenkin, kyllä siitä meille molemmille riittää. Se on niin kovin pieni. Ja niin tavattoman suloinen.
Ensin löysin kypsän ahomansikan joka maistui tosi makealta. Sitten kahlaan vedessa ja kuvaan ulpukkaa. Myös valkoiset järvessä kasvavat kukat pitää kuvata vedessä seisoen. Housunpuntit kastuvat, mutta se ei oikeastaan haittaa minua. Kotona katson kuvaamiani kukkia ja ne tuovat mieleeni tähtitaivaan. Tuoll on iltatähti sille laulan, taivahalla kun se kimmeltää..
Siniset on järvet, sinisyyttä heijastaen, valkoiset on pilvet, lampaat nuo taivaan sinisen..
Mä seuduilla näillä oon tunnettu kalamies... Arvatkaapas kuka syö huomenna paistettua kuhaa?
Älkää ihmetelkö, jos huomenna hyräilette maakunta-ja muita lauluja!
Kommentit